tiistai 23. huhtikuuta 2019

Lisää ideologisesti motivoituja terrori-iskuja toisinajattelijoita kohtaan

Sri Lankan hallituksen mukaan pääsiäisen veriset pommi-iskut maassa kirkkoihin ja turistien suosimiin hotelleihin olivat olleet islamilainen "kosto" Uuden-Seelannin Christchurchissä 15. maaliskuuta tapahtuneisiin iskuihin kahteen moskeijaan.

USA:n liittovaltion poliisi FBI:n entinen agentin terrorismiasiantuntija Bobby Chaconin mukaan radikaali-islamistisen terrorismin uhka leviää yhä, ja myös hyökkäykset kristittyjä vastaan yleistyvät maailmalla.

Veikkaan, että nämä muslimit laskevat myös ateistit samaan poppooseen kristittyjen kanssa. Tosin on huomattava, että islamin piirissä suhtaudutaan ateisteihin vielä nuivemmin kuin kristittyihin.

Kristinuskon nimissä on vuosisatojen varrella tehty paljon pahaa. Mutta kristinuskoon ei kuitenkaan ole sisäänkirjoitettu aseellista pyhää sotaa toisinajattelijoita vastaan, kuten on laita islamissa. Islamilaisen pyhän sodan doktriini pysyy osana islamia, vaikka kaikki toisinajattelijat suhtautuisivat muslimeihin ja islamiin periaatteessa ystävällisesti ja myötämielisesti.

Meidän on autettava kaikkia niitä, jotka haluavat päästä tuosta kammottavasta kultista eroon.

Sama pätee tietysti kaikkiin totalitaristisiin ideologioihin maailmassa.

Lisäksi haluaisin sanoa, että eivät kaikki muslimiperheeseen syntyneet ole roistoja. Sama pätee tietenkin myös niihin, jotka ovat syntyneet natsi- tai fasistiperheisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti