maanantai 6. syyskuuta 2021

Facebookin tekoäly oli luokitellut heitä, joilla on tumma iho, "kädellisiksi"

Kuulemma kaupallinen sosiaalisen median yhteisöpalvelu Facebook oli joutunut selittämään tekoälynsä virhettä, joka ehdotti tummaihoisia miehiä esittäneen videon katsojille lisää videoita "kädellisistä". Nimitys kädellinen viittaa eläintieteelliseen luokitteluun.

Facebookin edustaja on sanonut asiasta The Verge-verkkolehdelle: "Tämä oli selvästi virhe, jota ei voi hyväksyä."

Eli jos minä olisin vaikka värjännyt kenkälankilla tai suihkurusketteella ihoni tummaksi, niin Facebookin tekoäly olisi voinut luokitella minutkin "kädelliseksi".

Toki tässä täytyy huomauttaa, että loukkaavuus niitä ihmisiä kohtaan, joilla on tumma iho, tulee siitä, että käsitetään "kädellinen" muuksi kädelliseksi. Eli muuksi kuin ihmiseksi.

Mutta biologisesti ihminen on kuitenkin eläin puheena olevan yksilön ihon väristä riippumatta. Ja eläinten taksonomisen luokittelun kannalta ihminen kuuluu tosiaankin lahkoon Kädelliset (Primates). Ihminen kuuluu biologiatieteen kannalta myös Kädellisten alalahkoon Haplorrhini, osalahkoon Apinat (Simiiformes), yläheimoon Ihmisapinat (Hominoidea), heimoon Isot ihmisapinat (Hominidae), sukuun Ihmiset (Homo) ja lajiin Sapiens.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti