lauantai 7. maaliskuuta 2020

Ruotsissa rakastetaan monikulttuurisuutta

Uppsalassa tapahtuu tällä hetkellä jopa enemmän ampumisia kuin Tukholmassa ja Malmössä asukaslukuun suhteutettuna.

– Ampumisten lisääntyminen johtuu siitä, että Uppsalassa ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin paljon ammattimaisia rikollisia, rikollisjengejä ja klaaniperheitä, poliisiylitarkastaja Jale Poljarevius Uppsalan poliisista kertoo.

Turvattomuutta Uppsalassa aiheuttavat erityisesti kuusi rikollisjengiä, joihin kuuluu poliisin laskelmien mukaan yhteensä noin 160 henkeä. Uppsalassa asuu noin 250 000 ihmistä.
Uutisen mukaan Ruotsissa siis tällaista meininkiä. Ongelma juontanee juurensa siihen, että maassa jengi on laajalti äänestänyt monikulturismia kannattavia puolueita. Joten uskon, että ongelma on pitkälti kotikutoinen. Jos ihmisiltä kerran puuttuu normaali itsesuojeluvaisto, niin sitten puuttuu.

Ja ajatella, että nämä ovat hurjien viikinkien jälkeläisiä. Viikingit matkasivat merikelpoisilla aluksillaan keskiajalla vuosisatojen ajan ympäri maailmaa käymässä kauppaa ja murhaamassa, raiskaamassa, ryöstämässä ja hankkimassa seksiorjia. Mitenkään puolustelematta viikinkejä, mutta jotenkin nyt minusta vain tuntuu, että ruotsalaiset ovat jotenkin (joltakin osin) huonontuneet suvustaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2020

"Monikulttuuristen" ihmisten vaikeus saada apua mielenterveysongelmiinsa haluamallaan kielellä

Kuulemma #IAmSuomiToo -liikkeessä mukana oleva Paola Elefante, 33, on kuunnellut lukemattomia "monikulttuuristen" ihmisten kertomuksia siitä, kuinka Suomessa on vaikeaa löytää apua mielenterveyden ongelmiin englannin kielellä.

Minusta Suomessa pitäisi voida palvella ulkomaalaisia mielenterveyskysymyksissä englannin kielellä. Samoin kuin suomalaisia tulisi vastaavasti palvella suomen kielellä Englannissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.