perjantai 25. marraskuuta 2022

Tuupertunutta elvyttäneen ihmisen tavaroita yritettiin varastaa Vantaalla

Kuulemma keskiviikkona 23. marraskuuta oli länsi-Vantaalla Myyrmäen juna-asemalla tapahtunut hätkähdyttävä välikohtaus: tuupertunutta ihmistä elvyttäneen ihmisen tavaroita yritettiin varastaa.

Toimintaa voi pitää hätkähdyttävänä, mutta toisaalta varsin normaalinakin. Kun kerran päämääränämme on monikulttuurinen yhteiskunta, niin yhteiskunnan hajoaminen on ihan luonnollista.

Monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri, vaan se, että yhteiskunnassa vallitsevat minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai ainakin melkein kaikki pyrkivät elämään.

perjantai 18. marraskuuta 2022

Keniassa toimitaan monikulttuurisuutta vastaan

Olympic Christian Centren kirkossa Kiberassa tanssitaan ja lauletaan. Kikujut, luot, kambat, kisiit, kalenjinit, taitat, maasait, luhyat ja muut juhlivat itseään ja toisiaan, koska heimojen erilaisuuden kuuluu tuottaa iloa, ei konflikteja.

Cultural Day, jokavuotinen juhlaperinne, perustettiin heimojännitteiden vastavoimaksi, kun vuoden 2017 vaalien jälkeiset levottomuudet toivat väkivaltaisuuksia myös tänne Nairobin suurimpaan slummiin.

”Se, että poliittiset johtajat yrittävät ohjata joukkojaan äänestämään heimorajojen mukaan, on ihmisten aliarviointia ja vaarallista peliä. Me emme ole karjaa, me haluamme valita itse”, sanoo Leonard Nganyi Ayub, yksi Olympic Christian Centren papeista.

Viime elokuussa oli taas vaalit ja vaikka koko Nairobi käveli viikkokausia varpaillaan, väkivallalta vältyttiin.

Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 11.11.2022 julkaistussa Merja Määttäsen kirjoittamassa artikkelissa Jännitteiden vastavoimaksi perustettu Nairobin slummin juhlaperinne yhdistää heimot päiväksi: ”Jos pyhyys haluaa puhutella minua, tämä on ehkä paras tapa”.

Melko hienoa, että Keniassa tällä tavalla toimitaan monikulttuurisuutta vastaan. Kuten usein on sanottu, niin monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuuri, vaan se, että yhteiskunnassa vallitsevat minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai ainakin melkein kaikki ihmiset elävät ja toimivat.

torstai 17. marraskuuta 2022

Monikulttuurisuudella menee kaikesta huolimatta huonosti

Kuulemma joka kolmas vuosi toteutettava tiedebarometri on jälleen julkaistu. Sen mukaan suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on edelleen suurta. Yli 80 % väestöstä luottaa puolustusvoimiin, poliisiin ja yliopistoihin ja korkeakouluihin.

Täytyy sanoa, että melko tylsää, koska se on pois monikulttuurisuudesta, jossa on kysymys siitä, että yhteiskunta on hajoamistilassa, koska kukaan ei luota muuhun kuin lähipiiriinsä.

Monikulttuurisuudella siis menee kaikesta katujen värinästä huolimatta huonosti. Tylsää.

maanantai 14. marraskuuta 2022

Afganistanin sunnimuslimien ylin johtaja määräsi islamilaisen sharia-lain täysi­määräisesti voimaan, mikä on jännää

Kuulemma Afganistanin sunnimuslimien ylin hengellinen johtaja, herra Hibatullah Akhundzada on määrännyt islamilaisen sharia-lain täysi­määräisesti voimaan.

Sharia sopii yhteen länsimaisen liberaalin ihmisoikeusajattelun kanssa yhtä hyvin kuin natsi-Saksan ihmisoikeusajattelun kanssa. Eli melko huonosti.

Mutta kun islam on kuitenkin rauhan uskonto, niin ehkä sharia ei sittenkään ole kauhean paha asia. Tai jos on, niin ehkä se muuttuu paremmaksi, jos kutsumme sitä jippiikivajännäksi.

Venäjän ulkoministerillä Lavrovilla oli päällään ydinperheideologiaan kriittisesti suhtautuva paita

Kuulemma Venäjän ulkoministerillä Sergei Lavrovilla oli ollut Balilla yllään T-paita, joka edustaa kaikkea, mitä virallinen Venäjä, jonka osa Lavrov kerran on, julistaa vastustavansa.

Kyseisessä paidassa lukee "basquiat". Jean-Michel Basquiat (1960–1988) oli ollut puertoricolais-haitilaistaustainen yhdysvaltalainen kuvataiteilija, joka tunnetaan muun muassa räiskyvistä teoksistaan, joissa ovat pääosassa pääkallomaiset hahmot tai zulu-naamiot.

Miehestä tiedetään myös se, että hän oli ollut seksuaalisissa suhteissa sekä miesten että naisten kanssa. Venäjällä on muun muassa säädetty toistuvasti lakeja, joilla halutaan kieltää ”homopropaganda” ja ”LGBT-propaganda”.

LGBT-lyhenne (suomeksi HLBT) tulee sanoista homo, lesbo, biseksuaali ja transsukupuolinen. Lyhenteestä on olemassa myös muita versioita.

Basquiatin teoksista on kuulemma maksettu kymmeniä miljoonia euroja. Vuonna 2017 yksi hänen teoksistaan, nimeämätön maalaus, oli huutokaupattu peräti 110 miljoonan euron hintaan.

Basquiatissa ilmeisesti kiteytyi New Yorkin Manhattanin saaren vapaamielisyys. Hän eli boheemielämää ja oli taiteilijalegenda Andy Warholin (1928-1987) läheinen ystävä. Basquiat kuoli heroiinin yliannostukseen 27-vuotiaana vuonna 1988.

Toisaalta ei tarvitse välttämättä kuitenkaan ihmetellä Venäjän ulkoministeri Lavrovin paitavalintaa. Hänhän on Goebbelsiäkin (1897-1945) tunnetumpi valehtelija. Ehkä hän on siis paitavalinnallaan vain yrittänyt esittää "paremman" puolensa hyvitelläkseen kristillisiä länsivaltoja.

Suomen eduskunnan enemmistö voisi halutessaan saattaa uuden saamelaiskäräjälain voimaan

Kuulemma Keskusta on jälleen estänyt saamelaiskäräjälain etenemisen eduskuntaan.

Tämä tieto herättää minussa hämmennystä, sillä Suomen perustuslain mukaanhan hallituksen tulee noudattaa eduskunnan luottamusta eikä eduskunnan hallituksen luottamusta.

Toki Suomen hallituksella on paremmin virkamiehistöä palveluksessaan kuin eduskunnalla, mutta silti taitaa olla selvää, että jos eduskunnan enemmistö vain tarpeeksi sitä haluaisi, niin se saisi aikaan sopivanlaisen saamelaiskäräjälain, jonka se voisi sitten enemmistöllään hyväksyä ja saattaa laiksi.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Jos 80 % Keski-Euroopan maiden nykyisin kaljuista alueista metsitettäisiin, se lähes jo pelastaisi maailman

Kuulemma poliittinen sopu on syntynyt isänmaassamme Euroopan unionissa: EU-maat tavoittelevat hiili­nielujen kasvattamista nykyisestä.

Jo Keski-Euroopassa metsät sitovat paljon paremmin hiiltä kuin Suomen leveysasteilla. Siksi onkin ihmeellistä, miten nämä maat ovat onnistuneetkin hävittämään metsänsä varsin laajalti. Jos 80 prosenttia Keski-Euroopan maiden nykyisin kaljuista alueista metsitettäisiin, se lähes jo pelastaisi maailman.

Suomen presidentti Niinistö: Suomen turvallisuuden, sekä sisäisen että ulkoisen, maksimointi on yhteinen päämäärämme

Kuulemma Suomen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oĺi tavannut perjantaina (eduskunta)puolueiden puheenjohtajia virka-asunnollaan Mäntyniemessä.

Mies oli ilmaissut asian tällä lailla lyhytviestipalvelu Twitterissä: "Tapaaminen puoluejohtajien kanssa: Suomen turvallisuuden, sekä sisäisen että ulkoisen, maksimointi on yhteinen päämäärämme. Oli hyvä havaita, että yhteistä tahtoa on."

Tämä on tosin ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että Jussi Halla-aho on paha mies ja monikulttuurisuus on kohtalomme, jolle kaikki muut asiat pitää yhteiskunnallisessa päätöksenteossa alistaa. Opetelkaa uimaa, rasistit!

Tarvitsemme ehdottomasti etnistä kulttuurista värinää kaduillemme, jossa on kysymys turvattomuudesta ja parempien kulttuurien ja rotujen ylivallasta niillä.

lauantai 12. marraskuuta 2022

Kuulemma pelkästään etnisten kantasuomalaisten motiivien epäily on laillista ja oikein

Kuulemma rangaistuksia laittomien aseiden ja räjähteiden hallussapidosta harkitaan kiristettäviksi, kertoo sisäministeri Krista Mikkonen (vihr). Kiristämisen tarve liittyy Suomessa uudenlaiseen jengiväkivaltaan. Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne on kertonut, että 95 prosenttia katujengeihin kuuluvista jäsenistä on nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia.

Mutta itse olen ymmärtänyt, että maahanmuuttajien motiivien epäily on rasismia. Näinollen pelkästään etnisten kantasuomalaisten motiivien epäily on laillista ja oikein. Jo etnisten suomenruotsalaisten ja saamelaisten motiivien epäily on harmaata aluetta eli vähän hyihyi.

Alkoholi on laillinen huume Suomessa

Kuulemma kun huumeiden käyttöä ja kokeilua pidetään riskialttiina toimintana, suomalaiset myös useammin kannattavat sitä, että siitä annetaan jokin rangaistus. Näin sanoo väitöskirjatutkija Jenni Savonen Helsingin yliopistosta tutkimuksensa perusteella.

Toisaalta alkoholi on myös melko addiktoiva huume, se aiheuttaa maksakirroosia, sitä nauttimalla voi jopa kuolla, ja lisäksi se aiheuttaa väkivaltaisuutta, mutta tästä kaikesta huolimatta se on edelleen laillinen huume Suomessa.

Itse taas kannattaisin sellaista, että kaikki huumeet olisi dekriminalisoitu, eli niiden käytöstä ei määrättäisi rangaistusta, vaan korkeintaan hoitoonohjaus.

Tiedän olevani Perussuomalaisten kannattaja, mutta siitä huolimatta minulla on tämä kanta. Lisäksi minä haluaisin sanoa "että".

Italiassa on suuri joukko ihmisiä vaatinut Ukrainan lakkauttamista

Kuulemma kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet Italiassa mieltään Ukrainan sodan lopettamiseksi: He sanovat: "Lakatkaa lähettämästä aseita Ukrainaan".

Minun täytyy sanoa totuuden nimissä, että kun sota Ukrainassa alkoi jo vuonna 2014 Venäjän hyökättyä maahan, niin pitäisi ehkä vaatimukset sodan lopettamiseksi kohdistaa hyökkääjävaltioon, Venäjään.

Jos aseita lakataan lähettämästä Ukrainaan, niin Venäjän johto "uljaine" sotilaineen ja turvallisuusviranomaisineen lakkauttaa Ukrainan ja pyyhkii Ukrainan kansan maan päältä.

Ehkä näille Italian kansalaisille olisi aivan yksi ja sama, onko heidän omakaan kansansa kohta enää olemassa, mutta kun Ukrainan kansa kerran haluaa olla oma Venäjästä, venäläisyydestä ja Venäjän valtiosta erottuva etnisyytensä, jolla on oma kieli ja kulttuuri, ja kun he ovat omalla uljaalla vastarinnallaan tämän myös osoittaneet, olisi minusta kurjaa antaa heidän tuhoutua tekemättä mitään.

perjantai 11. marraskuuta 2022

Meitä alkaa olla jo kahdeksan miljardia ihmistä, ja tämä voi haitata jotakin

Kuulemma YK:n väestölaskuri kertoo, että meitä on paljon ja että kahdeksan miljardin yksilön raja ylitetään 15. marraskuuta tänä Jeesuksen vuonna 2022.

Miljardi ihmistä tämä Maapallomme voisi ehkä kestää, mutta kahdeksan miljardia on jo vähän paksua.

Nyt on Raamatun käskyn mukaisesti jo täytetty maa, joten eikö olisi korkea aika jo alkaa ehkäistä? Tosin tämän sanominen voi loukata muslimeita, ja ihmisiä, joilla on tumma iho. Joten en sanokaan mitään.

torstai 10. marraskuuta 2022

Talebanit ovet perseestä myös kieltäessään naisilta pääsyn huvi­puistoihin Kabulissa

Kuulemma Afganistania hallitseva islamilainen Taleban-liike kieltää naisilta pääsyn huvi­puistoihin maan pääkaupungissa Kabulissa.

Veikkaan syyn kiellolle olevan se, että muslimimiehet saattavat saada lihallisia ajatuksia mieleensä nähdessään naisia (oletettuine) suloineen samoissa tiloissa.

Toisaalta myöskin naiset saattaisivat saada lihallisia ajatuksia miehistä.

Toinen syy Taleban-liikkeen langettamalle kiellolle lienee  se, että he eivät pidä naissukupuolen edustajia yhtä ihmisarvoisina kuin miessukupuolen edustajia. Varsinkin kun ottaa huomioon, että miehiltä he eivät ole kieltäneet pääsyä huvipuistoihin.

...Eivät he muuten pidä myöskään ei-muslimeita yhtä ihmisarvoisina kuin muslimeita.

Minun mielestäni kyllä kveekarit ovat oikeassa näissä asioissa.

Polkupyörävarkaudet ovat tärkeä osa monikulttuurista yhteiskuntaa

Kuulemma pyörävarkaus menee rutiininomaisesti poliisilaitoksen Ö-mappiin. Kolumnin kirjoittaja ihmettelee, että millä ihminen voi ajaa, jos hänen polkupyöränsä on viety.

Mutta meidän on huomioitava myös asian toinen puoli, jos haluamme olla rehellisiä. Pyörävarkaalla on erilaiset arvot kuin lainkuuliaisella osalla yhteiskuntaa. Tämä merkitsee sitä, että kyse on monikulttuurisuudesta, ja sitä meidän kai on tarkoitus kunnioittaa nyky-Suomessakin?

On perverssiä, ettei kerrota, mistä kirkkokunnasta on kysymys, kun uutisoidaan "seurakuntavaaleista"

Kuulemma "seurakuntavaaleissa" halutaan saada aikaiseksi se, että kaikkea kivaa ja kaunista ajettaisiin. Ongelma tähän linkittämässäni artikkelissa on kuitenkin se, ettei siinä kerrota, mistä kirkkokunnasta siinä on kysymys.

Ja artikkelissa oli sentään yli tuhat sanaa. Tarkistin asian tekstinkäsittelyohjelmalla. Paljon melua turhasta, siis. Melko perverssiä jopa, sanoisin.

...Yritin kyllä kovasti löytää ko. artikkelista tietoa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Epämaahanmuuttokriittisten kuoro paheksunee piikkilanka-aitaa, jota Puola rakentaa

Kaliningradin alue on Venäjän eksklaavi, josta ei ole maayhteyttä muuhun Venäjään. Alue oli ennen wanhaan kuulunut Saksan Itä-Preussiin.

Kuulemma Puola on alkanut rakentaa nyt korkeaa piikki­lanka-aitaa Kaliningradin rajalle.

Tämä kuulostaa varmaan epämaahanmuuttokriittisten silmiin ja korviin pahalta. Toksinen maskuliinisuus, Halla-aho, polttouunien luukkujen kolina ja silleen. Ja kuoro huutaa:

Linnutkin lentävät.

Opetelkaa uimaan.

tiistai 1. marraskuuta 2022

Kaipaako kulttuuri virallista kaanonia?

Kuulemma Ruotsin uusi oikeistohallitus haluaa riippumattomilta asiantuntijakomiteoilta ehdotuksia maan kulttuurikaanoniksi. Tanskassa vastaavanlainen hanke on toteutettu, mutta vastustajat näkevät asiassa jopa kirjarovioiden vaaran.

Itse näen, että valtion tukema taide on aina valtiollista taidetta, eikä sellaista saa olla liberaalissa yhteiskunnassa. Konservatiivisessa ja islamilaisessa yhteiskunnassa sekä myös kommunistisen puolueen hallitsemissa yhteiskunnissa taas tilanne on erilainen.

Julkisen vallan tukema taide myös syrjimällä rajoittaa ei-valtiollisen taiteen mahdollisuuksia. (Olen lievästi käsitellyt aihetta, monen muun ohella, myös vuonna 2016 julkaisemallani kotisivujeni hieman anakronistisella sivulla Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) vuoden 1932 ohjelman arvostelu.)

Monesti kukkia ovat myös ne kukat, joita ei virallisesti arvosteta.

Poliittinen vinouma toimituksissa

Näköjään Ylen sivuilla julkaistussa kolumnissa sanotaan, että median uutisointi voi näyttää vinoutuneelta, jos se ei vastaa kuluttajan poliittisia mieltymyksiä.

Tämä voi hyvin olla totta, että eivät yhdenkään uutislähteen kaikki tuotokset voi olla useimpien ihmisten mielipiteiden kanssa samansuuntaisia. Niinpä ihmiset kokevat uutiset aina välillä puolueellisina. Tällainen ajattelu lienee ihmislajille täysin luontaista. Omat mielipiteet ja arvot koetaan esim. terveen järjen mukaisiksi, mutta niistä eroavat mielipiteet taas koetaan helposti poliittisina.

Asian toinen puoli voi sitten kuitenkin olla se, että tavallisen median tuottajien toimituksissa on poliittinen vinouma, eli eri poliittiset suuntaukset eivät ole toimituksissa tasapuolisesti edustettuina.

Kannattaa kysyä, että naureskellaanko suurten medioiden toimituksissa enemmän Vihreille vaiko Perussuomalaisille?

Jos tavallinen media olisi jonain päivänä kallellaan selvästi Perussuomalaiseen aatteeseen päin, mutta sen tuotokset olisivat kuitenkin yhtä objektiivisia ja tasapuolisia kuin nykyisin Helsingin sanomain ja Ylen toimittajien tuotokset, niin hyväksyisikö nykymedian arvojen kannattaja sellaista mediaa ollenkaan?

Jos EU haluaa irti Kiinasta, sen on nieltävä katkera kalkki

Kuulemma jos Euroopan unioni haluaa irti manner-Kiinasta, sen on nieltävä kaivospöly ja kaivettava litium ylös maasta ihan itse.

Me olemme tosiaan ulkoistaneet ympäristö- ja saasteongelmat manner-Kiinalle halutessamme litiumia ja muita harvinaisia maametalleja, joita ilman nykyaikaiset akut eivät kovin hyvin toimi.

Se vaatii monen vuoden määrätietoisen ja pitkäjänteisen työn, jos haluamme riippuvuuden kommunistisen puolueen diktatorisesti hallitsemasta manner-Kiinasta vähenevän.

Litiumin kaivaminen eurooppalaisesta maaperästä toki tekee sitten akuista myöskin aikaisempaa kalliimpia, mutta se hinta varmaankin meidän kannattaa maksaa. Korkeiden ympäristö- ja ihmisoikeusstandardien noudattaminen maksaa.

Toinen asia on sitten se, että kaikki maailman litium ei edes riitä länsimaiden kuljetuskaluston sähköistämiseksi. Pitäisi saada kehitettyä uudenlaisia, halvempia akkutyyppejä.

Toinen pitkän ajan kehitysrupeama, johon meidän on ryhdyttävä, on sen keksiminen, millä lailla uusiutuvilla energianlähteillä tuotettava sähkö voidaan suhteellisen halvalla säilöä. Tuulivoima kun on sattumasähköä, eli silloin kun ei tuule, niin ei tuule. Pitäisi saada jossain vaiheessa aikaiseksi keino säilöä tuulivoiman tuottamaa sähköä tuulettomia päiviä ja vuorokaudenhetkiä varten.

Tosin en tiedä, onko kumpikaan ongelmista kunnolla ratkaistavissa.