tiistai 29. kesäkuuta 2021

Miksi Sinebrychoff teetti translain puolesta propagoivia oluttölkkejä

Kuulemma Sinebrychoffin äskettäin julkaistussa tiedotteessa todetaan: "Vaikka Suomi tunnetaan monella mittarilla globaalisti edistyksellisenä yhteiskuntana, transoikeuksien suhteen olemme jäljessä. Nyt vaadittu uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia."

Itse asiassa yhtiö on lausumassaan väärässä. Suomi on jo nyt transoikeuksien suhteen suhteellisen edistyksellinen maa.

Karhu valjastaa nyt Helsinki Pride -viikon ajaksi ikonisimman tuotteensa, eli 0,33 litran oluensa, pronomineilla. Priden tapahtumissa Karhu-logon tilalla komeilevatkin he/him, she/her, they/them ja sukupuolineutraali hän.

Nykyään on suhteellisen turvallista panimoyritykselle toimia tällä tavalla. 30 vuotta sitten asia olisi ollut toisin, ja silloin tällä lailla tempaiseminen olisi johtanut myynnin romahdukseen.

Koska nykyään tällaisesta tempauksesta ei koidu yhtiölle taloudellista vahinkoa, se on voinut ryhtyä tällaiseen. Ensimmäisenä suomalaistaustaisena panimona tällaisen tekeminen itse asiassa keskimäärin lisää kiinnostusta yhtiön tuotteisiin.

Minua itseäni ei Sinebrychoffin tempaus heilauta suuntaan eikä toiseen.

Tšekin presidentti Zeman oli nimittänyt transsukupuolisia ihmisiä kuvottaviksi

Kuulemma Tšekin presidentti Miloš Zeman on laukaissut täyslaidallisen sukupuolivähemmistöjä kohtaan televisiohaastattelussa. Hän mm. oli nimittänyt transsukupuolisia ihmisiä kuvottaviksi.

Niin, kauneus on katsojan silmissä. Itse ajattelen, että ihmisiä on erilaisia, ja joillakin ihmisillä aivojen kokemus omasta sukupuolesta ei vastaa sukupuolen fyysisiä tuntomerkkejä. Tämä on elämää, ja sen kanssa pitää vain elää.

YK:n asiantuntijat: Kiinassa vähemmistöihin kuuluvia vankeja saatetaan pakottaa elinten poistoihin

Kuulemma Yhdistyneiden kansakuntien asiantuntijat ovat lausuneet, että kommunistisen puolueen yksinvaltaisesti hallitsemassa Kiinassa vähemmistöihin kuuluvia vankeja saatetaan pakottaa elinten poistoihin.

Itse sanon tähän vain, että päättäjät Kiinassa ovat ihmisperseitä, mikäli he eivät tarjoa omia elimiään poistettavaksi ennen kuin pakottavat muita ihmisiä siihen, ovat nämä sitten vähemmistöihin tai Han-kiinalaisiin kuuluvia tai vankeja tai vapaita.

Abolish Frontex vaatii EU:n raja- ja merivartio­viraston lakkauttamista

Kuulemma avoin kansalaisjärjestöjen verkosto Abolish Frontex vaatii Euroopan raja- ja merivartio­viraston lakkauttamista ja syyttää sitä tuhansien siirtolaisten kuolemista: ”EU:lla on verta käsissään”.

Itse sanoisin, että siirtolaisten kannattaa tulla normaaleja laillisia reittejä kohdemaihinsa. Silloin ei niin helposti kuole. Kannattaa ottaa aina etukäteen selvää, että millä lailla pääsee laillisesti työntekoon. Eri maiden suurlähetystöjen sivuilta löytänee tarvittavat tiedot.

Venäläiset eivät luota aitoon venäläiseen Sputnik-koronarokotteeseen

Kuulemma palkaton lomautus uhkaa koronarokotteesta kieltäytyjiä Venäjällä. Voi miksi, voi miksi venäläiset eivät luota Venäjän johdon siunaamaan venäläiseen Sputnik-koronarokotteeseen!1?!

Suomalaiset rajavartijat mukana estämässä Valko-Venäjän johdon humanitaarista operaatiota

Kuulemma suomalaisia rajavartijoita on mukana Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin tehtävässä, joka suuntautuu Liettuan ja Valko-Venäjän väliselle rajalle. Mukana on rajavartijoita myös Latviasta ja Virosta. Sanotaan nimittäin, että laiton siirtolaisuus on Liettuan rajavartioston mukaan lisääntynyt rajan ylitse.

Tämä tosin luo voimakkaan ennakkotapauksen, koska se antaa olettaa, että rajoja voisi valvoa. Kyllä nyt polttouunien luukut kolisevat!

Kalastaja Pentti Linkola on saamassa muistometsän lisäksi myös muistolehdon

Kuulemma edesmennyt kalastaja Pentti Linkola (1932-2020) on saamassa muistometsän lisäksi myös muistolehdon.

Aikamoinen ajatus tämä, että kaiken maailman fasisteille ja natseille voidaan perustaa muistometsiä ja -lehtoja.

PS. Itse asiassa Wikipediasta löytyy artikkeli ekofasismista.

Pakistanin pääministeri Imran Khan on suututtanut ihmisoikeusjärjestöt toteamalla naisten vaatetuksen olevan syyllinen raiskauksiin

Kuulemma Pakistanin pääministeri Imran Khan on kommentoinut maan raiskausmääriä ja suututtanut ihmisoikeusjärjestöt toteamalla naisten vaatetuksen olevan syyllinen raiskauksiin.

Itse asiassa sanoisin, että Pakistanissa syyllinen raiskauksiin on ennen kaikkea islamilainen kulttuuri, koska siinä oletetaan, että jos nainen on pukeutunut ei-islamilaisesti, niin hän on silloin vapaata riistaa muslimimiehille.

Länsimaisen kulttuurin omaksuneiden miesten päihin tapaa harvemmin nousta sellaista ajatusta, että jos nainen on pukeutunut kevyemmin kuin islamilainen pukukoodi edellyttää, hänet saisi silloin raiskata. Länsimainen kulttuuri päinvastoin olettaa, että mies on kykenevä olemaan raiskaamatta.

Iranin uusi presidentti Raisi on lausunut: "Olen aina puolustanut ihmis­oikeuksia"

Kuulemma ihmisoikeus­rikkomuksista syytetty Iranin islamilaisen tasavallan uusi presidentti Raisi on lausunut: "Olen aina puolustanut ihmis­oikeuksia".

Ensinnäkin islamin ihmisoikeussaldo on syntymästään 600-luvulta saakka ollut verenkarvainen, joten voisi olettaa, että jos valtion nimessä on "islamilainen" ja jos sen parlamenttiedustajista määrää viime kädessä islamilainen neuvosto, niin valtio ei kovin hyvin ihmisoikeuksista huolehdi.

Ja toiseksi, Raisi on mitä ilmeisimmin ollut mukana poliittisten vankien teloittamisessa.

Quod erat demonstrandum, eli Mikä oli todistettava.

Mutta totta tietysti on, että länsimaalaista ihmisoikeuskäsitystä kannattavilla on omat käsityksensä ihmisoikeuksista, islamilaista ihmisoikeuskäsitystä kannattavilla on omansa ja natsistista ihmisoikeuskäsitystä kannattavilla omansa.

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Kanadassa syyte terrorismista muslimiperheen yliajaneelle

Kuulemma Kanadassa muslimiperheen yliajamisesta syytetty mies on saamassa syytteet myös terrorismista.

Minusta muslimiperheiden yliajaminen autolla on yhtä väärin kuin natsiperheiden tai eteläafrikkalaisten neekeriperheiden yliajaminen. Puhumattakaan luterilaisista perheistä.

Unkarin pääministeri­puolue on ollut suunnittelemassa lakia, joka kieltäisi kertomasta nuorille homo­seksuaalisuudesta

Kuulemma Unkarin pääministeri­puolue on ollut suunnittelemassa lakia, joka kieltäisi kertomasta nuorille homo­seksuaalisuudesta.

Voitaisiinhan Unkarissa kieltää lailla myös kertominen nuorille Maan pallonmuotoisuudesta tai siitä, että Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikana unkarilaiset sortivat maansa slaaveja. Tai siitä, että ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä rajojentarkistuksissa paljon etnisiä unkarilaisia oli jäänyt Romanian alueelle. Tai mistä tahansa.

Venäjällä tehdään lakia, joka kieltäisi Neuvostoliiton hienouden kyseenalaistamisen

Kuulemma Venäjällä on valmisteltu lakia, joka kieltäisi Neuvostoliiton tavoitteiden, päätösten ja toimien rinnastamisen natsi-Saksaan. Lain on määrä myös kieltää "neuvostokansan ratkaisevan roolin" kiistäminen natsi-Saksan kukistamisessa sekä "Neuvostoliiton humanitaarisen tehtävän" julkinen kyseenalaistaminen.

Mitenhän Venäjän johtavissa piireissä reagoitaisiin semmoiseen, jos Saksassa yhtä lailla kiellettäisiin lailla natsi-Saksan tavoitteiden, päätösten ja toimien rinnastaminen Neuvostoliittoon? Ja jos laki myös kieltäisi "natsi-Saksan humanitaarisen tehtävän" julkisen kyseenalaistamisen.

Mutta Saksassa ei siis todellisuudessa olla tuollaista lakia tekemässä. Tämä osoittaa sen, kuinka pitkälle Saksa on päässyt Venäjään verrattuna.

Vuoden 2021 kuntavaalit eli kunnallisvaalit käyty

Kuulemma äänestysaktiivisuus oli kuluvan Herran vuoden 2021 suurin häviäjä. Toisaalta, jos äänestysaktiivisuus olisi ollut 90-prosenttinen, voisi olettaa, että Perussuomalaiset olisi voinut saada 30 prosenttia äänistä, kun se sai nyt puolet vähemmän. Äänestysprosentti itse asiassa laski nyt 58,9 prosentista 55,1 prosenttiin.

Ja kuulemma Perussuomalaisten äänestäjistä tosiaan suuri osa jäi jälleen kerran kotisohvilleen, ja näin he osoittivat piittaamattomuuttaan kotikuntansa ja viime kädessä koko Suomen tulevaisuudesta.

Ja kuulemma Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli pudottanut pommin. Se on varmaan vähän sama juttu kuin varmistimen poistaminen aseesta, sillä kyseessä ei todellisuudessa ollut edes kovin vaarallinen asia, vaan kyseessä oli pelkkä uutispommi.

Kuulemma Vihreiden entinen kuntapoliitikko Otto Lehtipuu oli lausunut puolueensa tappiosta, että se johtui siitä, että oli "heittäydytty liikaa vasemmalle". Mutta eikö siellä vasemmalla Vihreiden pitäisi ollakin, sillä Suomen ulkopuolella vihreitä tavataan pitää poliittiseen vasemmistoon kuuluvina?

Kuulemma Kokoomuksen Juhana Vartiainen taas oli lausunut vihreiden tappiosta jollekin HS:lle, että "Vihreät on nykyään selvästi vasemmistopuolue".

Tohtori Viha eli Perussuomalaisten puheenjohtajana vielä vähän aikaa toimiva Jussi Halla-aho taas oli kuulemma "iloisesti yllättynyt" kuntavaalien tuloksesta, koska edellisistä kuntavaaleista suunta oli nyt selvästi ylöspäin.

Naispuolinen henkilö oli murhattu Italiassa, koska tämä oli kieltäytynyt järjestetystä avioliitosta

Kuulemma italialainen syyttäjä uskoo, että sosiaaliviranomaisten turvissa lokakuusta asti ollut pakistanilaissyntyinen naispuolinen ihminen Saman Abbas, 18, houkuteltiin käymään kotonaan huijaamalla. Ja henkilön setä oli tappanut hänet. En kannata tällaista!

Murhan syynä oli ilmeisesti se, että henkilö oli kieltäytynyt järjestetystä avioliitosta.

Homoseksuaalien Pulse-yökerhosta kansallinen muistomerkki Yhdysvalloissa

Orlandolaisella Pulse-nimisellä homoseksuaaliyökerholla viitisen vuotta sitten tapahtuneessa verilöylyssä oli kuollut 49 ihmistä. Syyllinen oli islamista suuresti innostunut Omar Mateen.

Kuulemma Yhdysvaltain kongressi äänesti hiljattain Pulse-yökerhon muuttamisesta kansalliseksi muistomerkiksi.

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Poliisien vähäinen määrä lisää aidon monikulttuurisuuden mahdollisuuksia Suomessa

Kuulemma Kokoomuksen poliisitaustainen kansanedustaja Marko Kilpi valittaa siitä, että vaikka hallitusohjelmaan on kirjattu, että tavoitteena on poliisien määrän nostaminen 7500:ään, niin tämä ei kuitenkaan toteudu, vaan sen sijaan poliiseja koulutetaan suoraan työttömyyskortistoon.

Kilpi ei kuitenkaan ota arvostelussaan huomioon sitä, että poliisien vähäinen määrä lisää aidon monikulttuurisuuden mahdollisuuksia Suomessa. Kaduista saadaan sopivan turvattomia, ja ennen pitkää yllätysseksinkin mahdollisuudet ovat rajattomat.

Ei pidä sotkea monikulttuurisuuden mahdollisuuksia Singaporen mallilla.

Turun sateenkaarisuojatiestä

Kuulemma Turkuun oli maalattu kaupungin toimesta sateenkaarisuojatie. Se on päätetty poistaa, tai siis sateenkaaret siitä, koska suojatie ei ole säännösten mukainen ja siitä voi erehtyä.

Turun kaupungin ajatus sateenkaarisuojatiestä oli ollut alun perin se, että koska sateenkaarilippu symbolisoi kaupungin päättäjien kannalta kaikkia kivoja ajatuksia ja arvoja, niin siksi pitää tehdä sellainen suojatie, jossa on sateenkaaren värit.

Itse sanoisin, että koska sateenkaarilippu on poliittinen symboli, niin jos kaupunki julkisena toimijana promotoisi yhtä poliittista liikettä, niin kyllä sen pitäisi promotoida muitakin poliittisia liikkeitä, kuten Suomen Sisua, joka myöskin symbolisoi kaikkia kivoja ajatuksia ja arvoja.

PS: Nykyään surullisenkuuluisan huonosti toimivalla Tiede-lehden keskustelupalstalla on keskusteltu aiheesta Saako omot merkata latujaan liikenteeseen?.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Budapestin kaupunginhallinto yrittää estää kiinalaisyliopiston tulon Kiinan diktatuuria ärsyttävillä kadunnimillä

Kuulemma Unkarin pääkaupungin Budapestin kaupunginhallinto yrittää estää kiinalaisyliopiston tulon Kiinaa ärsyttävillä kadunnimillä.

Muun muassa Dalai Laman -katu, Vapaa Hongkong -katu ja Uiguurimarttyyrienkatu reunustavat yliopiston suunniteltua paikkaa.

Minäkin olen sitä mieltä, että diktatorisesti hallitun Kiinan ns. kansantasavallan pillien mukaan tanssivia yliopistoja ei saa olla yhtään liikaa. Erityisesti ei Kiinan ulkopuolella.

Lisäksi kuulemma tuhannet unkarilaiset ovat protestoineet yliopiston tuloa vastaan.

Linnanmäen jarrumiehistä tulee nyt jarrumestareita

Kuulemma Linnanmäen huvipuisto on ilmoittanut haluavansa elää ajassa mukana. Niinpä vuoristoradan jarrumiehistä tuleekin nyt jarrumestareita.

Tämä kuulostaa minusta järkevältä. Jos jossain ammatissa voi toimia kummankin sukupuolen edustajia, niin sukupuolineutraali ammattitermi on täysin asiallinen valinta.

Vielä kun jossain vaiheessa päästäisiin siihen, että monen monituisten indoeurooppalaisten kielten päähänpinttymästä substantiivien sukupuoliin päästäisiin eroon.

G7-maiden valtiovarainministerit ovat hyväksyneet 15 prosentin globaalin minimiyritysveron

Kuulemma rikkaimpien G7-maiden valtiovarainministerit ovat hyväksyneet Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin esittämän 15 prosentin globaalin minimiyritysveron.

Kyseessä on todella historiallinen sopu historiallisesta asiasta. Kunhan vielä ao. maiden kansanedustuslaitokset hyväksyvät muutoksen, jatkossa yritysten on vaikeampi kilpailuttaa maita keskenään valitakseen halvimman verotuksen maata sijaintipaikakseen.

Sopimus on tarkoitus tuoda vielä heinäkuussa vielä teollisuusmaiden laajemman G20-ryhmän käsiteltäväksi.

Ministerit uskovat, että toteutuessaan globaali yritysvero tuottaisi niin paljon varoja valtioiden kassoihin, että se auttaisi niitä selviämään koronapandemian aiheuttamasta velkataakasta.

Tavoitteena on uudistaa globaalia yritysverotusta myös siten, että se suuntautuisi sinne, missä yritys tuottaa palveluitaan ja tuotteitaan, eikä sinne, missä sen pääkonttori sijaitsee.

Tervehdin itse uudistusta suurella ilolla, vaikka vielä ei olekaan ihan varmaa, että pääseekö Suomi sittenkään asiassa nk. saamapuolelle. Mutta luultavasti yritysverotus tulee joka tapauksessa olemaan aikaisempaa oikeudenmukaisempaa, ja kaiken muun ohella todennäköisesti hyödyttää kehitysmaitakin.

Työmies on palkkansa ansainnut!

Joku Hjallis Harkimo ei enää kannata lääkärien pakkotyötä

Kuulemma joku Hjallis Harkimo on perääntynyt aikaisemmasta ehdotuksestaan, että vastavalmistuneet lääkärit tulisi pakottaa ensialkuun töihin susirajan taakse (anteeksi oma ilmaisuni).

Koska missään osassa Suomea ei ole enää käytössä maaorjuutta, ehdotus olikin ollut huono. Ja sitä paitsi tällä tavalla tietylle paikkakunnalle pakotetut lääkärit todennäköisesti työnsä ensikokemuksen jälkeen karkaisivat jonnekin ihan muualle työskentelemään.

Ainoa järkevä tapa, jolla saataisiin näihin paikkoihin tarpeeksi lääkäreitä, olisivat hyvät työolosuhteet ja tavallistakin erinomaisempi palkkataso.

Valko-Venäjän diktatoriseen presidenttiin voitaisiin kohdistaa lujia, vaikuttavia toimia

Kuulemma Valko-Venäjän diktatorisen presidentin Lukašenkan, vai miten se kirjoitetaankin, äskettäinen toimi reittilennolla olleen matkustajalentokoneen pakottamisesta alas pommiuhkauksen varjolla, jotta hänen kätyrinsä saisivat pidätettyä poliittisen opposition edustajan, oli herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Professoriheppu nimeltä Alan Riley (miehen kansalaisuutta ei kerrota uutimessa) on sitä mieltä, että länsivaltojen on hänen mukaansa reagoitava tilanteeseen voimakkaasti, koska pelissä on niiden omienkin kansalaisten turvallisuus ja henki, kun sääntömääräistä maailmanjärjestystä tuolla tavalla rikotaan.

Mies hahmottelee: "Länsi voisi tukea täysimittaisen hallintorakenteen luomista presidentti Tsihanouskajan ympärille mukaan lukien presidentinhallinto, parlamentti ja ministeriöt. Sille muodostuisi oikeus myöntää passeja ja se saisi diplomaattisen tunnustuksen muun muassa EU:n jäsenvaltioilta, EU:lta itseltään, Britannialta ja Yhdysvalloilta". Tsihanouskaja oli tosiasiallisesti voittanut Valko-Venäjän edelliset vuonna 2020 järjestetyt presidentinvaalit.

Tsihanouskajan hallinnon rahoitus voisi Rileyn mukaan ensi vaiheessa perustua lännessä jäädytettyihin Lukašenkan hallinnon varoihin ja osin myös maan rajojen ulkopuolella asuvien noin 1,5 miljoonan valkovenäläisen maksamiin vapaaehtoisiin veroihin.

Riley myös toteaa, että maassa ei ole oligarkkiluokkaa toisin kuin Venäjällä, vaan ainoastaan Lukašenkan perhe ystävineen. Joten tehtävästä tulisi helpohko.

Paavo Arhinmäki ei vastustakaan kaikkea nationalismia

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki on kuulemma peräänkuuluttanut erityisen kaivosveron säätämistä kaivosyhtiöille, jotta saataisiin ulkomaisten kaivosyhtiöiden tuotosta jotain kotimaahankin. Ja minä olin luullut, että mies vastustaa nationalismia!

Linnut lentävät vapaina rajojen yli, miksei siis myös malmi?