Suomessa on totuttu siihen, että poliitikot voivat liikkua kadulla rauhassa. Siitä on syytä pitää kiinni, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Miehen artikkeli liittyy eilisperjantaiseen tapaukseen, jossa SDP:n kansanedustajaa Krista Kiurua oli lyöty kadulla nyrkillä kasvoihin hänen ollessaan menossa hakemaan lastaan hoidosta.
Minä sanon, että poliittinen väkivalta on aina halveksuttavaa riippumatta siitä, kokeeko uljas väkivallan ystävä itse kohteen oikeutetuksi, ja ihan riippumatta myös siitä, että edustaako aiottu uhri sosialidemokraatteja tai vaikka natseja, fasisteja, monarkisteja, kommunisteja, anarkisteja, tai vihreitä, liberaaleja, konservatiiveja, uskovaisia, kiihkouskovaisia, vasemmistolaisia, keskustalaisia tai oikeistolaisia.
Poliittisen väkivallan oikeutukseen pätee sama kuin sananvapaudenkin riistämiseen toiselta ihmiseltä. Sananvapaudessa on kyse yksinkertaisesti siitä, että myös helvetin typerien mielipiteiden julkisen esittämisen tulee olla laillista, suvaittua ja sallittua. Ihminen, joka hyväksyy vain "oikeiden" tai "oikeamielisten" mielipiteiden julkilausumisen, ei kannata ollenkaan sananvapautta.
Täytyy myös muistaa, että se, mikä on milloinkin typerää puhetta, on aina määritelty subjektiivisesti. Asialle ei ole olemassa objektiivista määritelmää.
Joku suomalainen oli kerran lausunut julkisesti, että natsit käyttivät väärin sananvapauttaan. Tosiasia kuitenkin on niin, että Hitlerin ja Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen kaapattua väkivalloin demokraattisessa Saksassa vuonna 1933 poliittisen vallan omiin käsiinsä, Saksassa ei enää ollut sananvapautta, koska natsit lakkauttivat sen. Vain "oikeita" ajatuksia sai siitä pitäen lausua julki Hitlerin maassa.
Aina vuoteen 1945 saakka, jolloin natsit menettivät poliittisen vallan Saksassa ja tulivat poliittisena liikkeenä kielletyksi. Toivottavasti pysyvästi. Sääli, että natseihin verrattuna kommunisteja on melko lailla kohdeltu silkkihansikkain.
Mielestäni kaikkien poliittista väkivaltaa kannattavien ja samoin kaikkien demokratiaa vastustavien poliittisten liikkeiden, riippumatta siitä ovatko ne uskonnottomia, ei-uskonnollisia tai uskonnollisia, tulee kuitenkin olla demokraattisessa maassa lailla kiellettyjä. Tämä johtuu siitä, mistä käytetään nimitystä suvaitsevaisuuden paradoksi: jos suvaitaan poliittisella tasolla suvaitsemattomia, niin on vaarana, että ne pääsevät jossain vaiheessa valtaan ja lakkauttavat instituutioiden tasolla vahvistetun suvaitsevaisuuden valtiossa ja yhteiskunnassa.
Ei halveksuttavia ajatuksia kannattavia ihmisiä silti saa lyödä, elleivät nämä käy kimppuun.
PS. Paatoksellisen tekstini jälkisanoiksi joudun tuomaan esiin sen, että Professorin ajatuksia -blogissa on juuri tuotu esiin sellainen näkökulma, että väkivallanteon tapahtumapaikka – Kaisaniemen puisto – on sellainen, että lyöjä saattoi yhtä hyvin olla myös huumeista, viinasta tai molemmista sekaisin oleva henkilö, jonka uhri valikoitui sattumanvaraisesti. Niinhän se on, että päihteet ovat viisaiden nautintoaineita, eivät hörhöjen tai hölmöjen.
...
PS. 10.1.2025: Sittemmin on käynyt ilmi, että kyseinen ihmisraunio on käynyt useamminkin itselleen vieraiden ihmisten kimppuun ilman mitään kovin tolkullisia syitä. Tai ehkä ne syyt ovat miehen itsensä mielestä olleet yleensä ihan hyviä. Mistä sitä tietää.
