maanantai 22. heinäkuuta 2019

Saako Perussuomalaisten jäsenistä ja kannattajista sanoa, että he ovat kaikki rasisteja?

Kuulemma helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein (SDP) oli lausahtanut miniblogipalvelu Twitterissä kannanottonaan, että Perussuomalaisten jäsenet ja kannattajat ovat kaikki rasisteja.

Tämä on herättänyt joissakin piireissä suurta vihastusta. "Husu" oli jälkikäteen selitellyt lausuntoaan sanomalla, että hänen tarkoituksensa oli ollut osoittaa, miltä yleistäminen tuntuu. Husseinin mukaan maahanmuuttajia yleistetään usein esimerkiksi raiskaajiksi ja islamisteiksi.

Mutta mitä tulee itse väitteeseen, niin uskon, ettei se pidä paikkaansa.

Itse kyllä olen sitä mieltä, että maahanmuuttajia ei yleistetä ainakaan Suomessa raiskaajiksi tai islamisteiksi. Mitä järkeä olisi tehdä tällaista sellaisten maahanmuuttajien kohdalla, joiden omaan kulttuuriin ei kuulu pyhä sota, naisten alistaminen eikä islam?

Mutta mielestäni moniäänisessä suvaitsevaisessa demokratiassa tällaista tulee saada sanoa. Ja sitten voimme kaikki käydä sivistynyttä keskustelua siitä, onko väite totta.

Sama pätee tietysti Jussi Halla-ahon takavuosina poliittiseen tuomioon johtaneisiin lausuntoihin islamista ja somaleista. Niistäkin väitteistä tulee voida keskustella kiihkottomasti ilman julkisen vallan tuomioistuimen tuloa väliin.

Halla-ahon silloisia ulostuloja oli välittömästi edeltänyt sanomalehti Kalevan pääkirjoitus, jossa oli esitetty päissään tappamisen olevan suomalaisten "kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre". Tätä viestiä Halla-aho oli mukaillut em. omissa ulostuloissaan. Niistä tuli tuomio, mutta Kaleva ei saanut omasta viestistään koskaan tuomiota.

Mielestäni tällaisista viesteistä ei tuomioistuimen koskaan tulisikaan antaa tuomiota. Sellainen olisikin poliittinen tuomio. Sama pätee niin Abdirahim ”Husu” Husseiniin, Jussi Halla-ahoon, sanomalehti Kalevaan kuin kirjailija Hannu Salamaan.

Sananvapaus on pyhä. Mielestäni sellaiset ihmiset, joille sananvapaus ei ole pyhä, ovat jotenkin suvaitsemattomia ihmisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti