lauantai 25. huhtikuuta 2020

Presidentti Trump on ajanut itsemurhia kuin pyssyn suusta

Kuulemma Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli suositellut koronaa vastaan desifiointiaineen pistämistä ihmiseen.

Tällä tavallahan ihmiset tekevät itsemurhia. Veikkaan, ettei Yhdysvaltain kristillinen oikeisto, ja tuskin kristillinen vasemmistokaan, hirveästi tykkää itsemurhavälineen suosittelemista edes presidentti Trumpin tekemänä.

Myöhemmin presidentti oli kuitenkin sanonut ehdotuksensa olleen "sarkasmia". Ehkä mies oli lopulta tajunnut, että monet hänen kannattajistaan eivät sittenkään kannata itsemurhaan ryhtymistä joko uskonnollisista tai muista syistä. Tai sitten kyseessä todella oli ollut sarkasmi.

Mutta ajatelkaa: Jos ihmiset todella olisivat ryhtyneet Yhdysvalloissa piikittämään desinfiointiainetta itseensä, niin se olisi vähentänyt presidentti Trumpin äänestäjien määrää. Ja kuluvan Jeesuksen vuoden 2020 marraskuussa on maassa presidentinvaalit, joissa presidentti Trumpilla on mahdollisuus uusia pestinsä.

2 kommenttia:

  1. Katsoin dokumentin Obamasta ja Trumpista. Kannattajat saattavat tehdä jotain arvaamatonta, jos Trump häviää vaalit Bidenille. Saatta käydä, kuten kävi eräässä osavaltion parlamenttiin tehdyssä aseellisessa iskussa, että Trumpin hävitessä aseet puhuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se ollut aseellinen isku, kun aseet eivät puhuneet. Mutta on kyllä hieman outo lainsäädäntö siellä, kun siviilit saavat kantaa raskaampia käsiaseita osavaltionparlamentissa.

      En tiedä, saattavatko Trumpin kannattajat tehdä mitään arvaamatonta.

      Poista