sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Taustainen mies syytteessä hirvittävistä rikoksista Suomessa

Kuulemma Tampereella asuvaa ulkomaalaistaustaista miestä nimeltä Gibril Massaquoi, 51 vuotta – kappas, melko lailla samanikäinen kuin minä! –, syytetään hirvittävistä sotarikoksista Afrikan pelättynä Angel Gabriel -komentajana.

Suomessa yli kymmenen vuotta asunutta Massaquoita syytetään muun muassa murhista, törkeistä raiskauksista ja törkeästä sodankäyntirikoksesta Sierra Leonen naapurimaan Liberian sisällissodassa vuosina 1999-2003. Mies on kiistänyt kaikki syytteet.

Perjantaina oli kuultu syyttäjän loppupuheenvuoro.

Huomenna maanantaina luvassa on sitten puolustuksen puheenvuoro.

Mitä tulee itse syytteeseen, niin en itse kannata kyseisten rikosten tekemistä. Vaikka kyseessä onkin taustainen mies ja vaikka kyseessä on varsinainen maahanmuuttaja, niin silti tuollainen on kaikkea muuta kuin ylevää.

Miehen etunimi Gibril siis merkitsee samaa kuin Gabriel, joka on Raamatussa mainitun ylienkelin nimi. Ja tämä hemmo Gibril on leikkinyt Liberiassa enkeli Gabrielia. Eräänlainen virkavallan anastuskin siis on ollut kyseessä, jos enkeleihin nyt haluaa uskoa.

Mutta mikä minä oikeastaan olen sanomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Ehkä Gibril Massaquoi pääsee joskus toteuttamaan itseään myös Suomessa omalla mielenkiintoisella tavallaan.

Monikulttuurisuudesta on kuitenkin kyse. Siteeraan Arja Alhoa: "Opetelkaa uimaan".

Paitsi jos mies onkin syytön. Siinä tapauksessa ei tarvitse opetella uimaan, koska ei ole kyse monikulttuurisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti