Kuulemma kuluvan viikon keskiviikkona surullisenkuuluisan poliittisen hahmon Adolf Hitlerin (1889-1945) synnyinkaupungissa Braunau am Innissä on tehty sellainen päätös, että kaupunki muuttaa kahden kadun nimet toisiksi. Kansallissosialistisen Saksan – 1933-1945 – ajoista alkaen nämä kaksi katua ovat siis kantaneet säveltäjä Josef Reiterin ja viihdyttäjä Franz Reslin nimiä.
Ongelma näissä kadunnimissä on siis ollut se, että kyseiset herrat olivat olleet eläessään kansallissosialisteja, ja jopa puolueen jäseniä.
Monet historioitsijat ovat kritisoineet virallista Itävaltaa siitä, että se on esiintynyt kansallissosialistisen Saksan uhrina pikemminkin kuin kanssarikollisena.
Hitlerin kansallissosialistinen Saksahan oli liittänyt Itävallan vuonna 1938 Saksaan. Monet itävaltalaiset olivat tuolloin pitäneet toimenpidettä oikeana. Jos eivät muusta syystä niin siksi, että itävaltalaisetkin ovat periaatteessa etnisesti saksalaisia, tai siis ovat molemmat saksankielisen kulttuurin vesoja. Voisi kuvitella silti demokratiaa kannattaneiden itävaltalaisten olleen sitä mieltä, että entäs jos vasta sitten, kun isoveli-Saksastakin on tullut demokratia.
Kaikki toki tietävät, mitä Hitler ja tuolloin hänen alaisenaan Saksaa hallinnut kansallissosialistinen työväenpuolue oli tehnyt.
Saksa oli saattanut voimaan juutalaisia voimakkaasti syrjivän lainsäädännön.
Saksa oli miehittänyt Tshekkoslovakian sen jälkeen kun se oli saanut laukaustakaan ampumatta haltuunsa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan suosiollisella tuella maan Saksan vastaisen rajan tuntumassa sijainneet puolustuslinnoitteet.
Saksa oli elokuun 23. päivänä vuonna 1939 solminut toisen verisen diktatuurin Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa ne sopivat välissään olleiden maiden jakamisesta omiin etupiireihinsä, joiden suhteen ne saivat menetellä miten vain halusivat toisen sopijaosapuolen estämättä. Lisäpöytäkirjasta tuli välittömästi ongelma Suomelle, kun Saksa ei sallinut kuljettaa alueensa halki Suomen Italiasta tilaamia Fiat G.50 -hävittäjiä. Ne saatiin kyllä silti tuotettua lopulta Suomeen asti, mutta siinä meni aikaa.
Lisäpöytäkirjan nojalla Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun 1. päivänä. Neuvostoliitto seurasi perässä 17. syyskuuta, kun se oli ensin saanut selvitettyä välinsä keisarillisen Japanin asevoimien kanssa Halhin-Golin taisteluissa. Syyskuun 22. päivänä voittajavaltiot pitivät yhteisen voitonparaatin Brest-Litevskissä.
Saksa ja Neuvostoliitto lopettivat Puolan valtiollisen olemassaolon. Myöhemmin toki länsivaltojen ansiosta Puolan valtio perustettiin uudelleen, vaikkakin se joutui sitten Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Jostain syystä Saksalla ei enää ollut siinä vaiheessa sanomista asiaan.
Salaisen lisäpöytäkirjan klausuulien kyseenalaista ansiota on sekin, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivänä aloittaen näin Talvisodan, jonka loppuunvieminen jäi Neuvostoliitolta kesken Suomen päättäväisen ja taitavan vastarinnan takia. Neuvostoliitto sai silti lopulta lyötyä Suomen, kun tämän pienet voimat lopulta hiipuivat hyökkääjän käytössä olevien hillittömien resurssien takia. Suomea ei miehitetty, mutta se joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle myöskin taloudellisesti merkittävän arvokkaita alueita.
Kansallissosialistinen Saksa petti lopulta kuitenkin ystävänsä Neuvostoliiton. Jälkimmäisen diktaattori Josif Stalin joutui aluksi masennuksen valtaan Saksan hyökättyä 22. kesäkuuta vuonna 1941 maahansa ja ilman sodanjulistusta vielä.
"Väliajalla" Neuvostoliiton tiedotusvälineet olivat ehtineet rummuttaa melko pitkään Neuvostoliiton kansalaisille sitä, että Saksan puolustusvoimien Wehrmachtin sotilaat ovat kommunistien tovereita ja että Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olivat tosiasiassa ne vallat, jotka uhkasivat rauhaa.
Ja kansallissosialistisen Saksan ja fasistisen Italian johdot olivat samaan aikaan sitä mieltä, että Saksa ja Italia olivat maailman demokraattisimmat maat.
Kansallissosialistinen Saksa tiukensi otteitaan uuden sodan alettua "juutalaiskysymyksessä". Keskitysleirejä muutettiin tuhoamisleireiksi ja itärintamalla niin hallitsevan puolueen armeijan SS:n mutta yllättävän suuressa määrin myös tavallisten maavoimien sotilaat syyllistyivät varsin monet sodan sääntöjen rikkomiseen. Kansallissosialistien johtamien asevoimien oli tarkoitus idässä harjoittaa tuhoamissotaa.
Hitler ja hänen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueensa johto oli ajatellut hävittää Neuvostoliiton slaavilaiset kansat sukupuuttoon pitemmällä tähtäimellä, mutta nuo kuitenkin sitten päätyivät siihen, että slaaveja tulee voida käyttää orjatyövoimana. Joten kaikkia ei pitänyt tappaa. Tai ei ainakaan heti. Tai korkeintaan nyt työn intensiivisyyden seurauksena.
Myöskin mustalaisia Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue piti ali-ihmisinä. Mustalaisia murhattiinkin merkittäviä määriä.
Kansallissosialistinen Saksa hävisi lopulta sodan. Tähän vaikutti kaksi tärkeää asiaa: se että Saksa yhdessä fasistien hallitseman Italian kanssa julisti sodan Yhdysvalloille vuoden 1941 joulukuun 11. päivänä sen jälkeen, kun Japani oli tehnyt kuun 7. päivänä tuhoisan yllätyshyökkäyksen Havaijin Oahun saarella sijaitsevaan Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston tukikohtaan Pearl Harboriin.
Japanin oli kyllä ollut aikomus toimittaa ajoissa oma sodanjulistuksensa Yhdysvaltain hallituksen tiedoksi juuri ennen hyökkäyksen alkamisen aiottua ajankohtaa, mutta byrokraattisista syistä sen saaminen toimituskuntoon viivästyi, ja siksi Yhdysvalloissa kovasti suututtiin hyökkäyksestä ilman sodanjulistusta. Iskua seuranneena eli joulukuun 8. päivän Yhdysvallat julisti sodan Japanille.
Japanin hyökkäyksen lisäksi Hitlerin Saksan sodanjulistus pakotti Yhdysvallat järjestämään käyttökuntoon suunnattomat teolliset ja sotilaalliset voimavaransa, joita se saattoi nyt käyttää vapaasti ja avoimesti paitsi Yhdistyneen kuningaskunnan niin myöskin Neuvostoliiton tukemiseksi.
Myös Neuvostoliitto sai suunnattomat määrät sotamateriaalia Yhdysvalloilta toisen maailmansodan aikana. Seikka mistä Neuvostoliitto ei muistanut koskaan olla kiitollinen. Ilman Yhdysvaltain mittavaa apua Neuvostoliiton asevoimat olisi luultavasti alkanut romahtaa ja Stalingradin taistelun ensihetkien aikana.
Tosin siinä tapauksessa Saksa olisi voinut kyllä voittaa sodan.
Mauthausenin tuhoamisleirin mukaan nimetty Itävallan Mauthausen-komitea on kiitellyt Braunau am Innin päättäjiä katujen uudelleennimeämistä koskevasta päätöksestä sillä perusteella, että sillä on merkittävä symbolinen merkitys.
Mauthausen-komitea on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka kannattaa ajatusta, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikilla riippumatta heidän kansallisuudestaan ja poliittisista ja uskonnollisista katsomuksistaan. Komitea vastustaa fasismia, rasismia, uuskansallissosialismia, kiihkoisänmaallisuutta ja antisemitismiä.
Mathausen-komitean jäsen Robert Eiter on nyt ehdottanut, että kadut tulisi nimetä kansallissosialisteja aktiivisesti vastustaneiden henkilöiden mukaan, jotka olisivat aikaisempi varapormestari Lea Olczak, jonka isä oli kuollut Mauthausenissa, ja Maria Stromberger, joka oli liittynyt kansallissosialistisen puolueen vastaiseen vastarintaliikkeeseen toimiessaan päähoitajana Auschwitzin leirillä Puolassa.
Minullakin olisi yksi ehdotus, vaikka tuskin kukaan Itävallassa asti kuulee siitä. Ehdotan Oskar Schindleriä (1908-1974), Itävallan keisarikunnan aikana syntynyttä miestä. Schindleristä tosin tuli Itävallan keisarikunnan ensimmäisen maailmansodan lopussa hajottua Tshekkoslovakian asukas, nk. sudeettisaksalainen.
Schindler oli liittynyt Tshekkoslovakian kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen.
Hän vakoili kotimaansa Tshekkoslovakian puolustusvoimien junakuljetuksia kansallissosialistisen Saksan hyväksi. Tiedoista ei Saksa tosin sitten päässyt hyötymään, kun Tshekkoslovakia joutui antautumaan laukaustakaan ampumatta.
Oskar Schindler liittyi tämän jälkeen Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Saksan kaapattua oman osansa Puolasta Schindler siirtyi uuteen maakuntaan tutkimaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Hän perusti Krakovaan tehtaan, joka sai käyttää hyödykseen Płaszówin keskitysleiriltä saatavia pakkotyöläisiä.
Schindler piti rintapielessään suurikokoista kansallissosialistista hakaristiä. Kuitenkin sitten pikku hiljaa hän alkoi nähdä, mihin kaameaan lopputulemaan kansallissosialistit ihan oikeasti pyrkivät juutalaisten suhteen. Hän teki havainnon, että korkeat kansallissosialistivirkailijat pyrkivät olemaan virallisen rotuideologian toteuttamisessa omalta kannaltaan johdomukaisia. Schindlerissä heräsi halu potkia hieman tutkainta vastaan. Seuraavina vuosina hän vaaransi niin henkilökohtaisen koskemattomuutensa, vapautensa ja henkensäkin, kun hän pyrki pelastamaan kuolemalta mahdollisimman monta juutalaista. Hän seurusteli kansallissosialististen virkailijoiden kansssa jatkuvalla syötöllä, ja yhä enemmän vei hänen varojaan näiden ja järjestelmän voiteleminen. Kerran hän joutui jopa hakemaan juutalaisensa takaisin Auschwitzin tuhoamisleiriltä, jonne nämä oli toimitettu.
Totta kai kaikki järkevät ihmiset ovat sitä mieltä, että Adolf Hitlerillä ei ole mitään yksinoikeutta määritellä, mitä on "oikea" kansallissosialismi. Oskar Schindlerillä on aivan sama oikeus, kuten kenellä tahansa muullakin ihmisellä. Schindlerin kansallissosialismi oli Hitlerin kansallissosialismiin verrattuna vähemmän hillitön, häikäilemätön, rasistinen ja julma.
Lopuksi minun tekee mieleni kertoa, miksi Adolf Hitler oli aatteensa pahimpia vihollisia, tai ainakin sen vaikutusvaltaisin vastavaikuttaja.
Hitler ensinnäkin päästi suuren osan niin Yhdistyneen kuningaskunnan siirtoarmeijan sotilaista kuin myös jonkinlaisen osan Ranskan maavoimien sotilaista pakenemaan Dunkerquen sillanpäästä Englannin kanaalin yli turvaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Kaiken raskaan aseistuksen liittoutuneet olivat tosin joutuneet jättämään Kanaalin toiselle puolle, joten aluksi hyvän aikaa YKK:n asevoimilla oli pulaa niin tykistöstä kuin panssarivaunuistakin.
Hitler luotti Saksan ilmavoimien johtajaksi nimittämänsä wanhan puoluekaverinsa Hermann Göringin kykyihin, että antoi tämän yrittää "tuhota" vihollisjoukot siten, etteivät nämä pääsisi pakenemaan. Mutta Göring ei hommassa kovin hyvin sitten onnistunut. Siitä huolimatta Hitler antoi tämän pitää asemansa hallinnossaan.
Ja kun pian tämän jälkeen alkoi Taistelu Britanniasta, niin Hitler antoi Göringin taistella omaa erillissotaansa sitomatta tämän toimia päämäärään, joka oli maihinnousu Englantiin.
Maihinnousu sitten peruutettiin.
Hitler oli myöskin aiheuttanut mittavan aivovuodon ulkomaille vainoamalla juutalaisia, jotka Saksassa ja Itävallassa varsin usein olivat toimineet nk. vapaissa ammateissa. Historiallisesti Euroopassahan juutalaisilta oli saatettu kieltää esim. maanviljely.
Kuten ensimmäisen maailmansodan esimerkki osoittaa, niin ennen kansallissosialistien valtaa suuresti jo yhteiskuntaan integroituneet ja assimiloituneet juutalaiset olisivat olleet mittava voimavara myös sotilaina. Sen sijaan Saksan valtakunnan resursseja käytettiin mittavien voimavarojen tuhoamiseen fyysisesti.
Ja kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, niin se olisi saanut Neuvostoliiton savijalkaisena jättiläisenä romahtamaan lyhyessä ajassa, jos se olisi tukenut Venäjän-Neuvostoliiton vähemmistökansojen itsenäistymispyrkimyksiä. Näin Neuvostoliiton kansalaisina olemaan joutuneet eri etnisyyksiin kuuluvat ihmiset olisivat saaneet syyn tukea Saksan miehitysjoukkoja.
Hitlerille ja hänen puolueensa muulle johtajistolle oli tärkeää määritellä myös slaavit ali-ihmisiksi, ja tämäkin heikensi slaavilaista kieltä äidinkielenään puhuvien halua toimia Neuvostoliiton johtojärjestelmää vastaan. Myös Neuvostoliiton slaavilaisiin väestöihin kuului kommunistisen järjestelmän vastustajia.
Hitler alkoi myös uskoa itsestään liikoja sotilasjohtajana. Saksan suorastaan tarunomaisen täydellinen voitto länsirintamalla, jollaista oli tuskin kukaan voinut uskoa todeksi ennen vuoden 1940 kevättä, oli saanut jo hänen rintansa rottingille.
Sen sijaan että Hitler olisi pitänyt omissa käsissään lähinnä valtakunnan ja sodan poliittisen johtamisen, niin hän aikaa myöten yhä enemmän sotkeutua sotilaalliseen päätöksentekoon. Hitler oli toki sotinut ensimmäisessä maailmansodassa länsirintamalla yleten korpraaliksi, mutta hänellä ei ollut sotilasjohtajan koulutusta. Sotilasjohtaja kykenee ottamaan tarvittavia riskejä, koska hän tietää hallitsevansa ne. Hitler taas ei tällaista osannut.
Moskova olisi saatu mitä luultavimmin valloitettua ennen vuoden 1941 joulua, jos sotilaat olisivat saaneet johtaa sodankäyntiä. Valloituksella olisi ollut suuri psykologinen merkitys, ja Moskova sitä paitsi toimi Euroopan puoleisen Neuvostoliiton varsin merkittävänä liikenteellisenä solmukohtana.
Hitlerin oli pakko tunkea Wehrmachtiin sotilaat Stalingradiin mentaalihygieenisistä eli arvovaltasyistä, vaikka Volga-joen Neuvostoliitolle tärkeän liikenteen olisi voinut katkaista mistä tahansa muusta kohtaa.
Ja kun Saksan 6. armeijaa liittolaisjoukkoineen uhkasi saarrostaminen Stalingradiin, niin armeijan johdolle ei annettu liikkumisvapautta.
Hitlerin wanha kaveri Göring lupasi nyt, että Luftwaffe kyllä kykenee huoltamaan mottiin jääneet saksalaiset sotilaat. Mutta Luftwaffe ei siihen kyennyt, ei lähellekään. Ja niin Saksa ensimmäisen kerran sodan aikana menetti kokonaisen armeijan. Ja Göring sai edelleen pitää virkansa.
Hitler viivästytti vuoden 1943 alkupuolella Kurskin mutkan oikaisua, koska hän halusi mukaan riittävän määrän uusia sinänsä varsin mainioita Pantteri- ja Tiikeri-panssarivaunuja, joita valmistettiin. Hyökkäyksen alun merkittävä viivästyminen antoi neuvostoliittolaisille puolustajille aikaa rakentaa mittavat puolustusjärjestelmät alueelle. Ja toiseksi Saksan uudet panssarivaunut olivat rakenteeltaan sellaisia, että niitä oli vaikea huoltaa ja korjata kenttäolosuhteissa. Lisäksi niissä ilmeni kosolti lastentauteja.
Hitlerin järjestämän viivytyksen ansiosta hän joutui katsoi myös olevansa pakotettu jättämään leikin kesken, kun Yhdysvallat ja YKK tekivät maihinnousun Sisiliaan. Ja sitten vielä manner-Italiaan.
Taistelukenttä jäi joka tapauksessa Neuvostoliiton käsiin.
Myöhemmin Keskustan armeijaryhmän lyödyksi sekä tuhotuksi tuleminen voidaan myöskin lukea Hitlerin ansioksi.
Ilmavoimien päälliköllä Hermann Göringillä oli sitoutettuna Luftwaffessaan runsaasti ylimääräistä sotaväkeä. Olikohan jopa 400.000 henkeä. Nämä siirrettiin maavoimiin sitten kun huomattiin, että tarvittiin lisää miehiä rintamalle. Tosin nämä sotilashenkilöt olisi ollut hyvä saada etulinjaan jo paljon aikaisemmin.
Vuoden 1944 heinäkuun 20. päivänä joukko salaliittolaisia katsoi, että nyt oli oikea aika raivata Hitler pois Saksan kansan onnen tieltä. Hitlerin ja tämän alaisten upseereiden kokous oli kuitenkin päätetty viime tingassa siirtää sellaisiin tiloihin, joihin kuuluivat ikkunat. Koska salaliittolainen, eversti Claus von Stauffenberg oli ehtinyt virittää ainoastaan toisen pommeista, ja hänen lähdettyään tekosyyn nojalla pois kokoushuoneesta eräs henkilö oli siirtänyt pommilaukun pois Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse, ja koska huoneessa oli ikkunat, Hitler ei kuollut pommin lauettua, vaikkakin kärsi vaurioita.
Stauffenberg oli myös hölmö, kun hän meni ilmoittamaan muille asianosaisille, että Hitler oli kuollut, vaikka hänellä ei ollut varmuutta asiasta. Sotilastiedusteluun perehtyneen luulisi osaavan pitää varmoina tietoina vain varmistettuja tietoja.
Mutta joka tapauksessa, jos salaliittolaiset olisivat kuitenkin onnistuneet Hitlerin murhaamisessa, niin mitä todennäköisimmin kansallissosialistisen Saksan sotatoimia olisi jatkossa johdettu pätevämmin, joten sikäli on hyvä, että hän ei kuollut.
Ja jos vertaa tilannetta liittolaismaahan Italiaan, jossa fasistihallinto saatettiin kumota tuosta noin vain, niin Saksassa hallitsevan puolueen ideologia, kansallissosialismi, oli kyetty ujuttamaan perinpohjaisesti osaksi valtiollisia ja kulttuurisia instituutioita. Hitlerin aikainen kuolema ei olisi lopettanut hitleriläistä sotapolitiikkaa, juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kristillisten kirkkojen vastaisia toimia eikä muita natsihallinnon kelvottomuuksia.
Hitler antoi myös melko suuren määrän sotilaitaan kuolla tai joutua sotavangeiksi nk. Falaisen motissa Ranskassa vuonna 1944 loppukesästä. Sen siitä saa, kun ei osaa.
Ja loppuvuonna Hitler vielä pisti käsittämättömän määrän Saksan sotilaallisia resursseja uhkayritykseen. Tästä projektista on myöhemmin käytetty nimitystä Ardennien taistelu. Englanniksi se on nimeltään Battle of the Bulge, eli "Pullistuman taistelu".
Hitler halusi Saksan maavoimien valtaavan liittoutuneiden tärkeimmän syväsataman Antwerpenin, mikä onnistuessaan olisi aiheuttanut todella suurta vahinkoa liittoutuneiden sotaponnistuksille. Lisäksi onnistuminen olisi myös jakanut yhdysvaltalaiset ja brittijoukot maantieteellisesti erilleen toisistaan.
Hitler halusi projektinsa avulla itse asiassa pakottaa länsivallat Saksan länsirintaman rauhoittavaan rauhansopimukseen, minkä jälkeen kansallissosialistinen Saksa olisi voinut rauhassa keskittyä Neuvostoliiton asevoimien torjuntaan.
Hyökkäys tuli suurena yllätyksenä liittoutuneille. Ensin ei edes tahdottu uskoa, että Saksa oli nyt taas todellakin hyökkäyksellisellä tuulella. Yhdysvalloilla oli alueelle sijoitettuna vain vähän joukkoja, ja ne olivat suuressa määrin vielä kokemattomia.
Hyökkäyksen alettua sää oli sikäli huono, että pilvisyys esti liittoutuneiden ilmavoimilta tehokkaan toiminnan, vaikka niillä oli periaatteessa ilmaherruus. Tämä edesauttoi tietenkin suuresti saksalaisten hyökkäyksen etenemistä.
Yhdysvallat lähetti alueelle 101. maahanlaskudivisioonan. Se joutui torjumaan saksalaisia ilman talvivarusteita, koska se oli jouduttu lähettämään matkaan todella kiireellisesti.
Bastognen kaupunki oli alueella hyvin tärkeä liikenteellinen solmukohta. Yhdysvaltain erikoisjoukot onnistuivat pitämään puolensa talvioloissa puolustaessaan stragisesti hurjan tärkeää "pullistumaa", vaikka heillä ei ollut edes panssarivaunuja tukenaan. Saksalaisella osapuolella niitä taas oli riittämiin.
Saksalainen osapuoli myöskin taistelun aikana syyllistyi merkittävässä määrin sotarikoksiin. Tieto tästä toisaalta auttoi myös puolustajia pitämään pintansa.
22. joulukuuta saksalaiset lähettivät viestin Bastognen puolustuksen komentajalle kenraali Anthony McAuliffelle vaatien tämän ja tämän joukkojen antautumista. Kenraalin vastauksena lähettämässä lapussa luki: "NUTS!". Toisin sanoen kenraalin mielestä vaatimukseen suostuminen olisi ollut hullua.
Lopulta joulun jälkeen taivas selkeni ja liittoutuneet saivat jälleen pommitetuksi saksalaisia. Lisäksi alueelle saatiin pudotettua huoltopaketteja, joissa oli sotatarvikkeita ja ruokaa. Saksalaiset eivät myöskään olleet saaneet haltuunsa merkittävässä määrin vihollisensa polttoainevarastoja, ja siksi saksalaisten panssari- ja miehistönkuljetusajoneuvojen liikkuminen meni vähän hankalaksi.
Liittoutuneet aloittivat vastahyökkäyksiä, ja kenraali Pattonin panssarijoukot lopulta vapauttivat kaupungin vuoden 1945 alussa.
Lopulta kohtaamansa karjuvan polttoainepulan takia saksalaiset joutuivat perääntymään melko lailla ilman ajoneuvojaan, kun heidän perääntymisensä aika koitti.
Itse asiassa taistelun aikana saksalaiset menettivät melkein kaikki arvokkaat panssarireservinsä. Liittoutuneita tappiot hidastivat muutaman viikon, mutta saksalaisille menetykset olivat korvaamattomat. Jos näitä olisi voitu käyttää puolustukseen Länsivallilla taikka Neuvostoliittoa vastaan, niin Saksan oman maan puolustamisen olisi sujunut seuraavina kuukausina huomattavasti paremmin kuin nyt oli käyvä.
Adolf Hitler oli pannut kaiken yhden kortiin varaan ja hävinnyt.
Mennään takaisin itään sitten. Vallatessaan mitä tahansa vieraita tai vaikka omiakin alueita takaisin Neuvostoliiton Puna-armeijan urheat sotilaat raiskasivat, murhasivat ja ryöstivät. Eivät toki kaikki mutta merkittävä osa kuitenkin. Itäisen Euroopan uusi valtias Josif Stalin tietenkin kielsi sitten oikeuden aborttiin raiskatuilta naisilta ja tytöiltä.
Vuonna 1945 Hitler kuuleman mukaan sanoi aina tienneensä, että Göring on kokaiinin käyttäjä. Pidän muuten kovasti vuonna 2004 julkaistusta saksankielisestä Perikato-elokuvasta, joka kuvaa Hitlerin ja hänen päämajansa viimeisiä päiviä Berliinissä. (Sen teossa on muuten käytetty hyväksi suomalaisten vuoden 1942 kesäkuun 4. päivänä salaa äänittämää Hitlerin tavallista puheääntä. Tuolloin Hitler oli tullut omatahtoisesti vierailemaan Suomessa marsalkka Mannerheimin luona tämän 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi halutessaan varmistaa, ettei Suomi irrottaudu sodasta omin päin.)
Tosin Adolf Hitler itse oli käyttänyt kaiken maailman lääkärin määräämiä mömmöjä, elikkä päihdeaineita sekä eläinhormoneita, vuodesta 1936 alkaen. Hänellä oli ollut siinä määrin ikäviä vatsavaivoja, että ne haittasivat jo hänen viranhoitoaan, joka oli hänen omasta mielestään maailman tärkein asia. Mutta lääkäri, johon hän tuona vuonna tutustui, sai hänen vatsavaivansa mömmöillään vaimenemaan.
Hitlerin mömmöjen käytön on täytynyt vaikuttaa hänen arvostelukykyynsä ennen pitkää suuresti.
...Neuvostoliitto taas pyrki toisen maailmansodan jälkeen pimittämään kansalaisiltaan sen tiedon, miten suuressa määrin kansallissosialistisen Saksan roistontyöt itärintamalla kohdistuivat nimenomaan juutalaisiin.
I PS. Tämä tekstini on varsin epätyypillinen tähän blogiin, kun tämän pitäisi periaatteessa koostua nopeasti kirjoitetuista uutisia käsittelevistä teksteistäni. Mutta sallin itselleni tällaisen nyt tämän kerran.
II PS. Nyt minä ymmärrän, miksi jopa kansallissosialistitkin epämuodollisissa yhteyksissä saattoivat vallassaolonsa aikana lyhentää sanan "kansallissosialisti" muotoon "natsi".
