maanantai 22. kesäkuuta 2026

Kasvit kasvattamaan lääkkeitä astronauteille, mutta miksi ei sitten myös B12-vitamiinia?

Kuulemma kasvit voivat toimia tehokkaina pieninä lääketehtaina. Tästä voisi olla suurta iloa astronauteille(kin).

Lääkkeiden saaminen kasveista on kuitenkin tyypillisesti tarkoittanut lehtien keräämistä ja murskaamista.

"Yhdisteen kasvattaminen kasveissa on helppoa. Ne voivat tuottaa valtavasti biomassaa lyhyessä ajassa, ja enemmän biomassaa tarkoittaa enemmän tuotetta", kertoo Kalifornian yliopistossa työskentelevä Patrick Opdensteinen.

Tutkimuksessa oli keskitytty palkokasveja infektoivan CPMV-viruksen monistamiseen. Syy tähän on se, että viruksen on havaittu stimuloivan ihmisen immuunijärjestelmää hyökkäämään syöpäsoluja vastaan. 

Vielä ollaan kuitenkin pitkällä käytännön toteutuksesta, sillä lääkkeiden irti saaminen kasvismössöstä on haastavaa, ja siihen tarvittavaa suurta massaa erilaisia laboratoriolaitteita ei ole mahdollista mahduttaa avaruusasemalle.

Mutta kysyn, että jos lääkkeiden tuottaminen kasvien avulla on periaatteessa helppoa, niin miksei sitten ruvettaisi ymppäämään viljelykasveihimme B12-vitamiinia valmistavaa geeniä tai geeniyhdistelmää??

Ihmisen solut tarvitsevat B12-vitamiinia eli kobalamiinia (ja elukan maksan ohella kasvikunnan tuotteista saatavaa folaattia eli B9-vitamiinia) elimistömme perimäaineksen sisältävän DNA:n nukleiinihappojen valmistamiseen.

Tätä vitamiinia saadaan vain eläinperäisestä ravinnosta, muun muassa maitotuotteista, lihasta, kalasta ja maksasta. Vegaanit joutuvat hankkimaan B12:nsa ravintolisänä, sillä ei-eläinperäisistä ruoka-aineista sitä on hiukan vaikea saada.

Minäkin, vaikka olen piintynyt lihansyöjä senkin vuoksi, että ravintolisää syömään joutuminen ihan periaatteen vuoksi tuntuu hassulta, olisin ainakin periaatteessa valmis ryhtymään vegaaniksi jonain päivänä, mikäli kasvikunnan tuotteita nauttimalla, tai miksei vaikkapa sieniäkin nauttimalla, voisi saada elimistönsä tarvitseman määrän B12-vitamiinia.

Ja luulen, että joka tapauksessa lukemattomat ihmiset voisivat ainakin vähentää eläinkunnan tuotteiden nauttimista, mikäli saataisiin kehitetyksi luonnollinen B12-vitamiinin lähde kasvikuntaan. (Tai myös sienikuntaan.)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Presidentti Trump ja hänen Yhdysvaltansa on hävinnyt Iranin sodan

Tässä blogissani olin vasta viime yönä julkaissut Iranin sota -aiheeseen jotenkin liittyvän blogimerkinnän otsikolla Lentopolttoaine onneksi kallistuu. Se on jatkoa 2.4.2026 nk. lippulaivablogissani julkaisemalleni varsin pitkälle ja jossain määrin monipolviselle merkinnälle Iranin sota.

Mutta minun ei tarvinnut nyt kuin nukkua yön yli, niin sillä välin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli antautunut mutta esittänyt antautumisensa suurena voittona.

Trumppi on kirjoitellut sosiaaliseen mediaansa, että Yhdysvallat on saavuttanut kaikki sotilaalliset tavoitteensa ja neuvottelee parhaillaan lopullisesta sopimuksesta pitkäaikaisesta rauhasta.

Uutistoimisto AFP:n haastattelussa Trump on kutsunut tulitaukoa "täydelliseksi ja ehdottomaksi voitoksi" Yhdysvalloille. Iranin islamilaisen tasavallan valtiontelevisiossa presidentti Trumpin toimintaa taas on kutsuttu nöyryyttäväksi perääntymiseksi.

Olen itse taipuvainen kannattamaan virallisen Iranin tulkintaa asiasta.

Trump aiheutti määräämällään Yhdysvaltain asevoimien – ilman sodanjulistusta ja etukäteistä asiantuntijoiden sekä Yhdysvaltain liittolaisten ja ystävämaiden konsultointia  – yhdessä Israelin kanssa tekemällä hyökkäyksellä Iraniin 20 % maailman öljykuljetuksista vastaavan Hormuzinsalmen reitin mahdottomaksi tankkereille kulkea. Koska Iranin asevoimien oli helppo halvoilla välineillä estää kuljetukset. Näihin lukeutuivat myös merimiinat.

Merimiinojahan ei kannata ruveta raivaamaan pois tulen alla.

Presidentti Trump hallintoineen on aivan oikein todennut, että Iranin islamilainen tasavalta sortaa kristittyjä. Toki se sortaa muitakin ihmisiä, mutta nyt kristittyjen sortamista ei tämän sodan lopetus päätä, vaan se jatkuu ja mahdollisesti laajenee. Siitä huolimatta, että nykyään vähemmistö Iranin kansalaisista pitää itseään muslimeina ja myös siitä huolimatta, että Iranin islamilaisen tasavallan teokraattisen yhteiskuntajärjestelmän kannatus on vielä pienempää maan kansalaisten keskuudessa. Poliittisen islamin kannattajilla on kuitenkin Iranissa jatkossakin valta niin hallinnossa, asevoimissa kuin vallankumousta vastustavassa orwellilaisesti nimetyssä Vallankumouskaartissa.

Trumpin asiaa ei pahemmin auta se, että hän on asevoimineen Israelin tuella saanut surmattua suurehkon joukon Iranin islamilaisen tasavallan merkkihenkilöitä. Valtion islamistista luonnetta se ei muuta. Järjestelmä pysyy perusteiltaan samana.

Israel on Iranin islamilaisen tasavallan perinteinen vihollinen, koska jälkimmäinen on tukenut terroristisia bulvaaneita avokätisesti viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana. 

Trump oli aiheuttanut uuden vaikkakin lyhytaikaisen öljykriisin maailmalle, ja tämä oli ensimmäinen sitten 1970-luvun.

Iranin valtionmedia on kertonut, että neuvottelut Yhdysvaltojen kanssa alkavat kuluvan viikon perjantaina 10. huhtikuuta Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa sopimuksen viimeistelemiseksi, mutta että ne eivät tarkoita sodan päättymistä.

Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif on ilmoittanut, että Iran, Yhdysvallat ja niiden liittolaiset ovat sopineet välittömästä tulitauosta kaikkialla.

Pakistanin lisäksi tulitaukoa olivat olleet mukana välittämässä Turkki, Egypti ja Saudi-Arabia. Reutersin mukaan myös manner-Kiina oli kannustanut Irania hyväksymään tulitauon. Trump on kertonut uutistoimisto AFP:lle, että hän uskoo manner-Kiinan saaneen Iranin neuvottelupöytään.

Presidentti Trumpin mukaan Iran on esittänyt "toimivan" 10-kohtaisen rauhansuunnitelman neuvottelujen pohjaksi.

Ehdotukseen ilmeisesti sisältyvät hyökkäysten lopettaminen Irania vastaan, Hormuzinsalmen hallinnan säilyttäminen, kaikkien pakotteiden poistaminen, Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n ja YK:n ao. päätöslauselmien kumoaminen, sotakorvausten maksaminen, Yhdysvaltain joukkojen vetäytyminen alueelta sekä sodan lopettaminen kaikilla rintamilla, mukaan lukien Libanonin shiialaista terroristijärjestöä Hizbollahia vastaan käytävä sota.

Suunnitelmassa on mainittu myös Iranin uraaninrikastusohjelman hyväksyminen, vaikka Trump oli aiemmin korostanut Iranin ydinohjelman lopettamisen olevan sodan keskeinen tavoite.

Eli tämä kaikki tarkoittaa tosiaan sitä, että Iranin islamilainen tasavalta on saamassa sodassa nyt lopulta täydellisen voiton siitä huolimatta, että sen asevoimat ja Vallankumouskaarti ja tärkeät henkilöt ovat kokeneet paljon vaurioita ja Yhdysvaltain sekä Israelin asevoimat taas aivan minimaalisesti.

Ja Iranin islamilaisen tasavallan hallinto jatkaa toisinajattelijoiden tuhoamista. 

Yhdysvaltain presidentti Trumpin oli pakko lopettaa itse aloittamansa sota, koska se oli alkanut näkyä hänen maansa kansalaisille bensapumpuilla polttoaineen huomattavasti kohonneina hintoina. 

Tästä se elämä lähtee. Mutta valitettavasti lentopolttoaineen hinta laskenee melko lailla takaisin entisiin lukemiin.

PS: Lisäsin hiukan myöhemmin tuon viimeisimmän linkin tekstiin.

Lentopolttoaine onneksi kallistuu

Jokunen kuukausi sitten Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump oli aloittanut aseellisen hyökkäyksen Iranin kimppuun. Melko lailla ilmasta käsin, mutta silti.

Hyökkäys alkoi ilman sodanjulistusta. Eikä presidentti ollut myöskään konsultoinut maansa liittolaisia ja ystäviä asiasta. Eikä Trump lähimpine avustajineen ollut ilmeisesti edes kuunnellut asiantuntijoita ennen hyökkäykseen ryhtymistä. Mahdollisesti he ovat vain kovakorvaisia, mutta silti.

Iran suhteellisen halvoilla välineillä kykeni lopettamaan 20 % maailman öljynkuljetuksista sulkemalla yksinkertaisesti Hormuzinsalmen.

Eikä siinä vielä kaikki. Yhdysvallat taas on paiskonut Iranin asevoimia ja johtotehtävissä olleita kalliilla välineillä, joista tulee ennen pitkää pulaa.

Iran on ollut vuonna 1979 tapahtuneesta islamilaisesta vallankumouksesta lähtien islamilainen valtio. Tämä tarkoittaa sitä, että kun aikaisempi sortohallinto shaaheineen joutui lopettamaan vallassaolon, niin Iranissa ottivat vallan shiialaisislamilaisen teokratian kannattajat. Tämä merkitsi uuden, ja jossain määrin uudenlaisen, sorron ajan alkamista.

Iranin islamilaisessa tasavallassa järjestelmän perusteisiin kuuluu se, että muslimeilla on poliittinen valta käsissään, ja näiden muslimeiden oikeaoppisuutta taas vahtii islamilainen papisto.

Muslimien pyhien tuntojen loukkaaminen on maassa lailla kielletty. Tämä merkitsee sitä, että myös islamin jättäminen on lailla kielletty. Ilmeisesti Iranin vallanpitäjät eivät ole kauheasti luottaneet islamin luontaiseen vetovoimaan.

Israel toki on nyt ollut mukana Yhdysvaltain hyökkäyksessä, mutta toisaalta Iranin islamilainen tasavalta on kohdistanut väkivaltaa Israelin asukkaisiin bulvaanien kautta jatkuvasti viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana, joten ei ihme, että pinna on hiukan kiristynyt. Antisemitismi on kauhea tauti.

Nykyään vähemmistö Iranin kansalaisista pitää enää itseään muslimeina. Ja ilmeisesti vielä pienempi osuus väestöstä kannattaa Iranin islamilaisen tasavallan islamilaista yhteiskuntajärjestelmää.

Siksi ei ole ihme, että monet iranilaiset niin maassa kuin maansa ulkopuolella olivat juhlineet tietoja Yhdysvaltain ja Israelin iskuista maansa sortohallinnon edustajiin.

Tämä juhlinta saattaa tosin jäädä lyhyeen, koska Yhdysvallat, eli presidentti Trump, ei uskalla aloittaa laajamittaista maavoimien hyökkäystä Iranin mannermaalle. Ilman sitähän järjestelmä varsin todennäköisesti säilyy entisenlaisena maassa. Hallinto ja asevoimat, puhumattakaan vallankumousta vastustavasta "Vallankumouskaartista", ovat edelleen poliittisen islamin kannattajien käsissä Iranissa. Ja kurdit itkevät jälleen.

Jos Yhdysvallat ei pian saa aikaiseksi Iranin vanhan vallan kanssa aikaiseksi jonkinlaista edes hieman säällistä sopimusta, jonka avulla Trump hallintoineen voisi pelastaa jossain määrin kasvonsa, niin hänen on pakko panostaa Yhdysvaltain paikalla olevia voimavaroja Qeshmin saaren haltuunottamiseksi. Saari hallitsee Hormuzinsalmen kapeinta kohtaa, mutta saari on puolustettu ja linnoitettu.

Miinanraivausta taas ei kannata aloittaa ennen kuin Iranin välineiden uhka ilmasta on eliminoitu. Siviilitankkerien kapteenit ja miehistöt eivät halua ajaa suurilla laivoillaan väylää pitkin, jos tuhoutumisen uhka on alueella edes "kohtuullinen".

Mutta mennään sitten mukavampien asioiden pariin. 

Vaikka tästä näyttää kehkeytyneen uusi öljykriisi, ensimmäisen kerran sitten 1970-luvun, niin luottoluokituslaitos Scope Ratingsin arvion mukaan sodan pitkittyminen voi kuulemma uhata lentopolttoaineen saatavuutta.

"Paljon riippuu sopimustoimittajien luotettavuudesta, putkiston kunnosta ja siitä, kuinka paljon polttoainetta on ennestään varastossa", on lausunut Scope Ratingsin johtaja Michel Bove analyysissaan.

Ennen pitkäähän tuossa käy huonosti. Eli maailman kannalta hyvin. Kun kaiken maailman lentosukkuloijat eivät pääse enää entiseen tapaan tuhlaamaan hyvää polttoainetta pitkille lennoille päästäkseen jonnekin, mihin heidän ei tarvitsisi ollenkaan päästä.

Ihmisillä on muka aina jokin tärkeä syy päästä lentokoneella ulkomaille.

torstai 26. helmikuuta 2026

Monikulttuurisuus on saapunut laskemiseen ja lasketteluun

Kuulemma yli 40 vuotta lasketelleen Niklas Kaskealan mielestä laskijoiden käytös rinteessä on muuttunut holtittomaksi. Mies on tänä vuonna miettinyt ensimmäistä kertaa, että uskaltaako enää päästää alakouluikäisiä lapsiaan rinteeseen hiihtolomaviikkojen ruuhkissa.

Sellaisen kuin Rukan ja Pyhän toimitusjohtaja Antti Kärävä vahvistaa, että holtiton laskeminen ja ikävä huutelu käyvät ilmi myös asiakaspalautteissa.

Pohjois-Karjalassa sijaitseva Mustavaaran laskettelukeskus on puuttunut asiaan uhkaamalla kausikorttien jäähyllä, ja ilmeisesti tämä on jonkin verran rauhoittanut tilannetta.

Ennen wanhaan kirjastoissakaan ei saanut meluta, mutta niistä väenväkisin haluttiin tehdä paikkoja, joissa käyvillä ihmisillä on erilaiset moraalijärjestelmät, joiden mukaan heidän annettiin toimia kirjastossa.

Julkisissa uimahalleissakin on annettu ihmisten mennä saunaan uimapuvuissa ja jopa peseytyä uimapuvut päällä, koska monikulttuurisuus. Ja on vieläpä päästelty ihmisiä uimaan kankaisia säkkejä muistuttavissa uimapuvuissa. "Perustelu" jälkimmäiseen: koska nk. paremman kulttuurin edustajien naisoletettu väki ei muka muuten "voi" käydä uimahalleissa.

Monikulttuurisuudessa on kyse siitä, että yhteiskunnassa elää rinnakkain mittavassa määrin erilaisia arvojärjestelmiä, jotka ovat keskenään enemmän tai vähemmän syvässä ristiriidassa. Singaporessa asiaan on puututtu ankarilla rangaistuksilla. Suomessa taas enemmistö äänestäjistä on viime vuosikymmenien aikana tavannut äänestää puolueita, joiden mielestä on sitä parempi, mitä enemmän monikulttuurisuutta on. Silti jotkut näistä samoista ihmisistä saattavat yksityisissä keskusteluissa kyseenalaistaa monikulttuurisuuden siunaukset. Ja jatkavat sitten kuitenkin samojen puolueiden äänestämistä.

Monikulttuurisuuden vastakohta on se, että yhteiskunnassa on voimassa tietyt minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai melkein kaikki yhteiskunnan jäsenet elävät ja toimivat.

Suomen nykyinen hallitus ilmeisesti ainakin yrittää saada rajoja monikulttuurisuudelle. Viimeisin hallituksen tätä koskeva hanke ovat tiukennukset taksilakiin. Tarkoitus on saada taksinkuljettajien naisoletetuille asiakkaille suorittamat yllätysseksit vähenemään.

lauantai 24. tammikuuta 2026

Presidentti Macron käyttää epäoikeutetusti lentäjänlaseja

Ranskan presidentti Emmanuel Macron oli äskettäin pitänyt päässään vuonna 2024 hankkimiaan lentäjänaurinkolaseja. Tämä on kuulemma herättänyt suuressa yleisössä isokokoisen innon, ja lasien valmistaja on joutunut turvautumaan poikkeusjärjestelyihin asian vuoksi.

Lasit on ilmeisesti valmistanut yritys Maison Henry Jullien. Presidentti Macron oli ostanut lasinsa saatuaan selville, että ne on kokonaan valmistettu Ranskassa.

Suomessa taas hallitseva luokka tapaa sanoa, että oman kielen, oman kulttuurin, oman kansan ja kansakunnan ja niiden etujen arvostaminen ja kunnioittaminen on fasismia ja natsismia (ja kyllä, fasismi ja natsismi ovat eri asioita).

Mutta palatakseni vielä lasikysymykseen. Näyttelijä Tom Cruisen esittämä henkilöhahmo oli sotilaslentämiseen keskittyvässä vuonna 1986 julkaistussa Top Gun -nimisessä elokuvassa pitänyt vastaavia laseja, minkä vuoksi sellaisista oli tullut eräänlaista muotia. Ja niitä alettiin tämän vuoksi nimenomaan kutsua lentäjänlaseiksi

Mutta mielestäni on epähienoa, jos muut ihmiset kuin lentäjät käyttävät lentäjänlaseiksi nimitettyjä aurinkolaseja.

Ja vaikka minulla itselläni ei ole eikä ole koskaan ollut edes yksityislentäjän lupakirjaa, niin varmaankin osaan lentää paremmin kuin Ranskan presidentti Macron. Tunnen yhden ihmisen kyllä, jolla olisi moraalinen oikeus käyttää lentäjänlaseja.

Voidaan kyllä minun puolestani lakata kutsumasta noita lentäjänlaseiksi, niin sitten minun moraalinen närkästykseni asiasta laimenee.

PS. Ja kyllä Euroopan unionin on minusta aika ryhtyä joksikin muuksi kuin paperitiikeriksi valtioliittona, jolla on vain pehmeää voimaa, ei minkäänlaista oikeaa vipuvartta maailman asioihin.

tiistai 2. joulukuuta 2025

Uskonnon nojalla ei saa sortaa edes tyttöjä, sanoo helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu

Helsinkiläinen Kokoomus-puolueen ulkomaalaistaustainen kaupunginvaltuutettu Seida Sohrabi sanoo Helsingin sanomat -lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että lasten uimatunneista ei saa luistaa minkään uskonnon tai kulttuurin varjolla ja että erityisesti tyttöjä estetään oppimasta uimaan perheiden uskontoon ja kunniaan vedoten ja että tämän on yhteiskunnassamme annettu tapahtua. Sohrabi lausuu myös, että samalla jotkut päättäjät hyssyttelevät tai vääristelevät ongelmaa ja että näin ei voi olla.

Minusta on virkistävää, että HS-lehdessä, jonka nimen lyhenteestä tulee mieleeni vaikuttava ihosairaus latinaksi nimeltään hidradenitis suppurativa, suomeksi märkäinen hikirauhastulehdus, saa edes mielipidepalstalla esittää liberaaleja mielipiteitä.

HS itse on sitä mieltä, että jos uskonto on oikea, niin se saa sortaa ihmisiä. Jos taas uskonto on väärä, niin se ei saa sortaa. Lukija nyt varmaankin huomaa, etten pidä Helsingin sanomia liberaalina julkaisuna.

Itse olen liberaalisti sitä mieltä, että jos uskonto hyppii silmille, niin se pitää poistaa. 

PS. Minusta olisi kauhean kivaa, jos jonain päivänä jaksaisin jatkaa kirjoittelemista Television potilastapauskertomukset -blogiini. En ole julkaissut siellä mitään viime vuoden 2024 jJs. elokuun jälkeen. Asian pitää muuttua!

maanantai 1. joulukuuta 2025

Taiteen tehtävä ei ole olla taloudellisesti kannattavaa

Suuressa lehdessä ilmestyi juuri arkkitehdin ja kuvanveistäjän mielipidekirjoitus, jossa annetaan ymmärtää, että taiteen tehtävä ei ole olla taloudellisesti kannattavaa ja että taiteen keskeisin tehtävä on auttaa meitä tutkimaan itseämme, yhteiskuntaa ja kokemuksiamme. Tai jotain tuollaista.

Minulla ei ole mitään tällaista mielipidettä vastaan.

Sanotaan, että joillakin taiteilijoilla tulot ovat liian pienet, koska liian vähän heidän taidettaan ostetaan. Tai liian pienillä summilla. Tämä ongelma tietysti tietyllä tapaa ratkeaisi, kun julkinen valta maksaisi palkkaa taiteilijalle tämän työstä, joka ei maksa itse itseään. Näin toki saataisiin entistä varmemmin aikaiseksi virallinen, valtiollinen taide. Mutta ei kai semmoinen ketään haittaisi.

Toisaalta on sitten sellaisiakin taiteilijoita, joille ei makseta yhtään mitään heidän tuottamastaan taiteesta.

Sellaisia kuten minä. Kaiken järjen mukaan minäkin olisin oikeutettu kirjoittajan visioimaan julkiseen taiteilijatukeen. Onhan sanataidekin taidetta.

lauantai 15. marraskuuta 2025

Helsingin Suomalainen Klubi päätti: Ei naisia jäseniksi

Helsingin Suomalainen Klubi, jota on nimitetty, vai oliko se nimitelty, herrainklubiksi, oli kuulemma päättänyt lokakuun lopulla tai joskus jäsenäänestyksessään, etteivät naiset (tai itsensä sellaiseksi kokevat) voi olla jatkossakaan klubin jäseniä. Jäsenyyden puolesta olisi tarvittu 75 prosenttia äänistä, mutta naisten (tai sellaiseksi itsensä kokevien) jäsenyyden puolesta ääniä tuli vain 66,5 prosenttia. Siitähän tuli jo melkein Pedon luku!

Äänestyksen myötä 1960-luvulla klubin sääntöihin lisätty pykälä, jonka mukaan vain miehet voivat olla klubin jäseniä, jää voimaan.

Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Mutta ajatelkaapa kuitenkin, mitä etuja klubin sääntöjen uudistamatta jättämisestä on tulevaisuudelle: Jatkossa ei sitten tule painetta senkään muuttamiseksi, että puolueissa on pakko olla naisjärjestö (mukaan voidaan laskea myös naiseksi itsensä kokevat yleisesti), eikä siihen, että ei voisi tulevaisuudessa olla puolueita, joissa voi ja saa olla jäseninä vain naisia (tai sellaiseksi itsensä kokevia). Ja naiset (tai sellaiseksi itsensä kokevat) voivat jatkossakin perustaa järjestöjä, joihin voivat liittyä vain naiset (tai sellaiseksi itsensä kokevat).

Ja ennen kaikkea, nyt ei tulle ainakaan moneen vuoteen painetta senkään säännön muuttamiseksi, että asepalvelus on pakollista ainoastaan miehille (tai sellaiseksi itsensä kokeville). Asepalvelus ei siis todennäköisesti tule jatkossa olemaan pakollista naisille (tai itsensä sellaiseksi kokeville.), vaan pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuvaa.

Voidaan siis hyvin perustein sanoa Helsingin Suomalaisen Klubin olevan tulevaisuuden airut.

Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa meillä on sellaiset puolustusvoimat, joissa asepalvelus on pakollista naisille (tai itsensä sellaiseksi kokeville) ja vapaaehtoista miehille (tai itsensä sellaiseksi kokeville). Joskus kun ollaan tarpeeksi liberaaleja. Tai sellaiset puolustusvoimat, että niihin pääsevät ainoastaan homoseksuaalit, kuten Robert Heinleinin Starship Troopers -kirjassa. Mutta tämä on ainoastaan villiä spekulaatiota ja/tai fantasiaa. Varsinkin, kun Suomen laajuista ja väestöltään silti suhteellisen pientä maata on melko mahdotonta puolustaa pelkästään homoseksuaalien voimin.

perjantai 14. marraskuuta 2025

Länsi ei isommin välitä Darfurin alueen natsirikoksista

Australian yleisradioyhtiö ABC (ABC=Australian Broadcasting Corporation) oli julkaissut vähän aikaa sitten artikkelin Satellite imagery matched to Sudan's El-Fasher shows the brutality of a massacre, jossa kerrotaan, että kun Rapid Support Forces (RSF) -niminen aseellinen poppoo oli tappanut todella pirusti aseettomia potilaita ja hoitohenkilökunnan jäseniä Darfurin alueella sijaitsevan El-Fasherin sairaalassa, niin asia ei aiheuta isompia laineita länsimaissa.

Artikkeliin on sisällytetty kivoja satelliittikuvia alueesta, ja niissä näkyvät tuhot.

Poppoon nimi Rapid Support Forces tarkoittaa varmaan sitä, että sen jäsenet ovat valmiita nopeasti toimimaan kuoleman puolesta. Varmaankin noita tyyppejä voisi verrata Saksan sodanaikaisiin SS-joukkoihin tai jopa Kroatian Ustasha-hallinnon tyyppeihin, joiden tekoja jopa kaiken nähneet, ja ehkä tehneetkin, SS-sotilaat kavahtivat.

SS-joukoilla oli aikoinaan kyllä suhteellisen tyylikkäät univormut, mutta he olivat omaksuneet omaksuneet Saksan ratsuväen tunnuksen pääkallon omaksi tunnuksekseen, ja ennen pitkäähän siitä saattoi jo sanoa: "Nimi on enne." Nomen est omen.

Rapid Support Forces saattaapi olla käännös jostain paikallisen kielen ilmaisusta, mutta sillä ei ole nyt aiheen kannalta väliä.

Voisi sanoa, että länsi ei isommin välitä Darfurin alueen natsirikoksista tai niihin syyllistyneiden saattamisesta edesvastuuseen. Syy tähän voi olla se, että kyseiset suurrikolliset eivät edusta länsimaista sivistystä. Jos nuo rikolliset olisivat saksalaisia uusnatseja, niin heti varmaan remmi heilahtaisi. "Ei koskaan enää!" täällä huudettaisiin.

Eivät välttämättä edes venäläiset suurrikolliset Ukrainassa ole yhtä pahoja kuin nuo Darfurin alueella oman tahtonsa mukaan huseeraavat tyypit.

torstai 13. marraskuuta 2025

Jumala ei pannut tikkua ristiin pelastaakseen näitä nuoria ihmisiä kuolemalta

Vasta vähän aikaa sitten olin kirjoittanut tähän blogiini vainajista. Ja nyt on taas sama meininki minulla menossa: 

Rankkasateiden aiheuttamat rajut tulvat olivat iskeneet kuluvan vuoden 2025 jJs- heinäkuussa noin 750 lapsen ja nuoren tytön Camp Mystic -nimiselle kristilliselle kesäleirille Yhdysvaltain Texasin osavaltion keskivaiheilla sijaitsevassa Kerrin piirikunnassa.

Tulvissa kuoli 27 leiriläistä ja heidän lisäkseen vielä yksi aikuinen ohjaaja kuoli. 

Kuulemma tulvissa kuolleiden lasten perheet ovat sittemmin vetäneet Camp Mysticin omistajat oikeuteen, kertoo BBC. Perheet syyttävät kesäleirin omistajia lasten ja lasten turvallisuuden laiminlyönnistä.

Mutta täytyy sanoa, että totta on toinenkin puoli. Nimittäin se, että Jumala ei pannut tikkua ristiin pelastaakseen näitä ihmisiä kuolemalta.

Joko iloitsemme vainajien paasystä taivaan iloihin. Tai sitten kiroamme kaikkivaltiaan Jumalan hänen välinpitämättömyydestään. Aina voi erota kirkosta, jos siltä tuntuu.

Liberaaleissa yhteiskunnissa ei ole maailman vakavin asia, jos eroaa uskonnollisesta yhdyskunnasta. Muissa kuin liberaaleissa yhteiskunnissa sellaisesta taas voi joutua vastuuseen. Kun uskonnollisesta yhdyskunnasta eroaminen voi loukata ao. uskonnon pyhiä hahmoja. Ihmisen omalla mielipiteellähän ei pidä olla arvoa, vaan pyhät hahmot juoksevat oikeuksissaan kuusi-nolla sellaisen ohi ja yli. Ihmisoikeudet ovat fiktiota uskontojen oikeuksiin verrattuna.

Lisäksi täytyy silti ottaa huomioon sellainenkin vaihtoehto tässä, että Jumala olisi hukuttanut nämä taivaaseen menijät, jotta ihmiset oppisivat olemaan kunnon uskovaisia, anteeksi, kristittyjä.

Mutta joka tapauksessa, ihmeellisiä ovat Herran, tai Rouvan, tiet. 

PS. Koska uskonnollisten tunteiden mahdollinen loukkaaminen on väärin Suomen valtakunnansyyttäjänvirastonkin mielestä, niin pyydän näin lopuksi anteeksi omasta puolestani varomattomia sanojani, kuten Matti Vanhanenkin, joka on tavannut sulautua harmaaseen tiiliseinään: "Anteeksi." Tietenkin Raamatussa on totuus ja koko totuus ja vain totuus, mitään siihen lisäämättä. Muun väittäminen voi loukata uskovaisia, mikä on ei-liberaalissa yhteiskunnassa (jollainen Suomi nykyään on) väärin.

torstai 11. syyskuuta 2025

Hautarauhan rikkominen tuoreilla ja vähän vanhemmilla ihmisruumiilla

Kuulemma lääkäri ja hautausalan yrittäjä, tällä hetkellä 80 vuotta vanha yksilö, oli säilyttänyt vanhempiensa ruumiita omakotitalonsa ulkovaraston pakastimessa 30 vuoden ajan. Lähipiiri oli kuitenkin lopulta saanut miehen elämänkäytännöstä vihiä ja ottanut yhteyttä poliisiin.

Kyseinen mies on asunut Ahvenanmaalla. Häntä syytetään kahdesta hautarauhan rikkomisesta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Juttua ei ole vielä käsitelty oikeudessa.

Miehen isä oli ollut kuollessaan vuonna 1994 80-vuotias. Äiti puolestaan oli ollut 81-vuotias kuollessaan vuonna 1995. Mutta vanhemmat olivat sentään kuolleet luonnollisesti.

Lääkärin ja hautaustoimen yrittäjän luulisi joka tapauksessa tuntevan Suomen lain ja tietävän, mitä se sanoo tällaisesta käytännöstä.

Jos nyt kuitenkin puhutaan keskustelun vuoksi yleisemmin hautarauhan rikkomisesta, niin minun täytyy kysyä, että miksi tuoreita ruumiita täytyy kohdella hirveän asiallisesti ja kunnioittavasti, kun taas esim. 2500 vuotta vanhoja ruumiita voidaan käyttää noin vain tutkimuskohteina ja pistää vaikka näytteille.

Puhumattakaan 1,5 miljoonaa vuotta vanhoista (ihmis)ruumiista.

keskiviikko 6. elokuuta 2025

Näyttelijä Sydney Sweeney auttaa ihmisiä masturboimaan

Joku yhdysvaltalainen näyttelijä Sydney Sweeney (s. 1997) oli ollut mainostamassa American Eagle -merkkisiä farmarihousuja. Brändin nimi tulee valkopäämerikotkasta, joka on ollut perinteinen Yhdysvaltain kansallislintu ja -eläin.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden oli viime vuoden 2024 jouluna tehnyt sen, mikä monen yhdysvaltalaisen mielestä varmaankin olisi pitänyt hoitaa alta pois jo vuosisatoja aikaisemmin, eli presidentti Biden saattoi voimaan sen, että nyt valkopäämerikotka on virallisestikin Yhdysvaltain virallinen elukka.

Tuossa em. mainostuksessa oli kenties jotain epäonnistunutta. Tai ainakin jotkut ovat kokeneet asian näin. Nimittäin mainostuksessa tehdään sanaleikki siitä, että englannin kielessä farmarihousuja ja geenejä tarkoittavat sanat – jeans ja genes – äännetään samalla lailla. Tässä muuten myös näkee sen, kuinka ala-arvoinen kieli englannin kieli on.

Yhdysvalloissa on varsin pitkälti päättämässä asioista vain kaksi puoluetta: Republikaaninen puolue, jota edustaa tämänhetkinen maan presidentti Donald Trump, sekä Demokraattinen puolue. Kumpikin näistä pääpuolueista on perseestä, tai ainakin syvältä. Tai ainakin minun mielestäni ovat.

Eräissä piireissä ovat nyt housut lopullisesti revenneet niin sanotusti, kun on käynyt ilmi, että taiteilija Sweeney on ollut Republikaanisen puolueen rekisteröity äänestäjä vuoden 2024 kesäkuusta alkaen.

Pelihousuja on revennyt aina yhdysvaltalaisia vapaa-ajattelijoita edustavaa Freethought Blogs -blogialustaa myöten.

Lisäksi istuva presidentti Trump on sanonut asian paljastuttua viimein, että hän pitää nyt Sydney Sweeneystä. Kuten niin monet muutkin ihmiset, niin presidentti Trumpkin pitää enemmän sellaisista ihmisistä, joilla on sama Arvo Pohja kuin hänellä itsellään. Jussi Halla-ahostakin on sanottu, että hänellä pitäisi olla aito katumus vääristä mielipiteistään.

Minusta suurin ongelma tässä on se, että Yhdysvalloissa on tosiasiassa vain kaksi puoluetta liittovaltion tasolla valtaa käyttämässä. Kanadassa, jossa liittovaltion parlamenttivaalit hoidetaan samalla vaalitavalla kuin väkirikkaassa etelänaapurissa, on parlamentissa enemmän kuin kaksi merkittävää puoluetta. Kanadan puoluejärjestelmää onkin nimitetty kaksiplus-puoluejärjestelmäksi. Jossakin sitä vain osataan.

American Eagle -brändi on ottanut sittemmin kantaa epäonnistuneeseen mainoskampanjaansa. Sen virallisen vastineen mukaan mainoskampanjan tarkoitus oli ollut saada ihmiset masturboimaan. Asiasta kerrotaan uutisartikkelissa Addressing The Backlash: American Eagle Is Clarifying That Their Sydney Sweeney Ad Was Only Intended To Make People Masturbate.

Sydney Sweeney vaikuttaa kyllä simpsakalta naiselta, vaikka en ole hänen näyttelyään nähnytkään. Toisaalta kun katsoo tuon uutislähteen muita artikkeleita, niin voi kysyä, että onko kyseessä oikeasti American Eagle -brändin virallinen kannanotto sittenkään.

PS. Mitä katson näyttelijästä otettuja kuvia, niin päättelen niistä, että vaikka näyttelijällä on siniset silmät ja siniset farmarihousut, niin varsin todennäköisesti hänellä ei ole luonnostaan vaaleita hiuksia. Mutta ei kyllä Hitlerilläkään ollut. Tosin jälkimmäinen ei tainnut värjätä hiuksiaan. Tai ei värjännyt ainakaan vaaleiksi. Hitlerillä oli tietääkseni tummanruskea kuontalo.

tiistai 5. elokuuta 2025

Ministeri Sari Multala (kok.) oli humalassa Ruisrockissa iltasella

Kuulemma ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) myöntää olleensa humalassa heinäkuun Ruisrockissa ja pahoittelee sitä. Ministerin suunniteltu loma oli alkamassa heti Ruisrockin jälkeen.

Joku oli onnistunut kuvaamaan sen, kun loppuillasta ministeri oli käynyt yksityistä keskustelua jonkun kanssa, ja moni on ollut elävän kuvan perusteella sitä mieltä, että Multala oli ollut humalassa tuossa vaiheessa iltaa.

"Ruisrocki" muuten kuulostaa minun korviini siltä kuin se kuuluisi ministeri Sari Multalan hallinnonalaan. Mutta ei siinä vaiheessa vuorokautta varmaan enää ollut kyse ministerin velvollisuuksista, joita piti suorittaa. Loman alkamisen aattoiltana ei ole kauhean paha sikäli, jos ministeri on hiukan humalassa. Ainakaan minun mielestäni. Ja sitä paitsi mikä minä olen tuomitsemaan muiden kulttuurien tapoja.

Minulla ei ole pätevyyttä toimia ministerinä, jos jokin taho minua sellaiseen hommaan joskus pyytäisi, mutta voisin itsekin olla ministerinä ollessani periaatteessa jo jonkinlaisessa humalatilassa loppuillasta Ruisrockin yhteydessä.

Tosin totuuden nimissä on sanottava, että tätä nykyä humalatilani tasoa yleensä kyllä rajoittaa se, että upea ruumiini ei tätä nykyä enää toivu kovin nopeasti humalatilan hankinnasta. Siksi olen vain erittäin harvoin humalassa, koska haluan olla viimeistään hiukan yli puolentoista vuorokauden kuluttua ryypistelystä taikka ryyppäämisestä toimintakuntoinen ihminen. 25 vuotta sitten olisi ollut toisin.

torstai 10. heinäkuuta 2025

Pride-lippu kärsi jälleen Vöyrillä, mikä on paha asia

Kuulemma seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja kuulemma muidenkin oikeuksia kunnioittava Pride-lippu on kärsinyt jälleen Vöyrillä.

Joukko nuoria oli siis rikkonut Pride-lipputangon myöhään lauantaina kyseisellä paikkakunnalla. Vöyri sijaitsee maassamme Suomessa ja Pohjanmaan maakunnassa aivan Vaasan kaupungin luona. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen. Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona.

Alueella oli kuitenkin tuolloin liikkeellä suuri määrä ihmisiä, jotka olivat juhlimassa Vöyrinpäiviä. Internet osaa kertoa tapahtumasta näin:

Vöyrinpäivät on viikko, jolloin kulttuuri, taide ja yhdistystoiminta ovat keskiössä eri puolilla kuntaa. Ohjelma rakentuu suurelta osin paikallisten yhdistysten voimin – vuonna 2024 mukana oli 40 yhdistystä eri tavoin.

Vöyrin kunta toimii tapahtumaviikon koordinoijana ja järjestää myös osan ohjelmasta.

Rikoksella oli kuitenkin runsaasti silminnäkijöitä, ja tekijät on jo tunnistettu. Joten voidaan sanoa kyseisen nuorison osan nyt osoittaneen tiettyä suoraselkäisyyttä, kun olivat tehneet rötöksensä päivänvalossa eivätkä kuin varas yöllä. Yleensähän rikolliset pyrkivät estämään tekemänsä rikoksen selvittämisen.

Vöyrillä ei aiota kuitenkaan kuulemma lopettaa Pride-lipun heiluttamista. Ja se on ihan oikein. Jos suvaitsemattomille antaa sormen, ne vievät koko käden. Jos suvaitsemattomuutta suvaitaan tarpeeksi pitkään, niin suvaitsemattomat käyttävät kohta poliittista valtaa. Tästä käytetään nimitystä suvaitsevaisuuden paradoksi, ja olen itse aikaisemmin tuonut sitä kirjoituksissani esille.

Pride-lipun turmeleminen on tietenkin yhtä väärin kuin esim. Suomen Sisu -järjestön lipun turmeleminen. Ainakin, jos ei itse omista kyseistä lippua, jonka aikoo turmella.

Riippumatta aatemaailmasta tai symboliikasta, mitä mikäkin lippu edustaa, niin minusta kuitenkin ihmisten tulisi tosiaankin turmella vain itse omistamiaan lippuja. Tosin omistamansa Suomen lipun tahallinen turmeleminen on maamme laissa kiellettyä, mikä on outoa, kun kerran kuitenkin maassamme pitäisi vallita sananvapauden. Mitä valtionsyyttäjänvirasto sanoo?

En minä sano, että niin olisi, mutta ihan argumentin vuoksi kysyn, että entä jos syylliset Pride-lipun ja kyseisen lipputangon turmelemiseen ovatkin olleet muslimeita taikka ihmisiä, joilla on tumma iho? Vähentäisikö tällainen taustaisuus rikollisten syyllisyyttä?

PS. Olen kirjoittanut tämän merkinnän 7.7.2025 enkä sen julkaistumaan ajastettuani ole käynyt enää uutisaiheen tiimoilla läpi uusinta mahdollista tietoa.

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Ryöstäjät käyttivät joko pitkää tai lyhyttä käsiasetta

Kuulemma Espoon Kivenlahdessa sijaitsevan Nanan grillin lähiympäristössä oli tapahtunut 30. kesäkuuta pelkurimainen törkeä ryöstö.

Kymmenen hengen nuorten miesten naamioitunut porukka oli uhkaillut käsiaseella uhria ja vielä suihkuttanut jonkinlaista kaasua tämän kasvoille. Uhrin päältä oli viety omaisuutta.

Vielä nytkään ei ole tiedossa, että käyttivätkö ryöstäjät ryöstössään lyhyttä vaiko pitkää käsiasetta. Lyhyitä käsiaseita ovat revolverit ja muut pistoolit. Pitkiä käsiaseita taas kiväärit, haulikot, pienoiskiväärit, konepistoolit ja rynnäkkökiväärit.

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Jumala antoi joukon kristittyjä tyttöjä kuolla tulvissa Yhdysvalloissa Texasissa

Yhdysvalloissa on Texasin osavaltiossa olemassa ilmeisesti sen niminen tyttöjen kristillinen kesäleiri kuin Camp Mystic.

Ja viime aikoina on Texasissa Jumalan armosta ja sallimuksesta kärsitty kovista tulvista.

Asiahan ei minulle muuten kuuluisi, mutta kuulemma tuolla kristittyjen tyttöjen Camp Mystic -leirillä on viime tietojen mukaan kuollut ainakin 27 leiriläistä ja ohjaajaa tms. tulvien seurauksena.

Ihminen tietää, mutta Jumala säätää. Jos hänen sallimuksensa on tämä, niin mikä minä olen kyseenalaistamaan Hänen tahtoaan. Ja on tuo ehkä kuitenkin parempi kohtalo kuin jos leiriläiset ja heidän ohjaajansa olisivat joutuneet ruoskittaviksi ripuloivilla ankeriailla. Tämä on kuitenkin pelkkä esimerkki eikä siitä pidä vetää muita johtopäätöksiä esim. teologiaan liittyen. Mikä minä olen muita opettamaan.

Ja anteeksi, jos olen alkanut käyttää yhä enemmän englanninkielisiä uutislähteitä tämän blogini sisällön rakentamisessa. Sitä pitää pärjätä sillä, mitä on.

...

PS. 13.11.2025. Sittemmin on käynyt ilmi, että kyseisten lapsivainajien vanhemmat fysiologiset ja sosiologiset vanhemmat ovat jostain kumman syystä haastaneet kyseisen leirin ylläpidon oikeuteen. Eikö Jumalan säätämys heille riitä, mitä?11!?

lauantai 5. heinäkuuta 2025

Ehdotan, että Hitlerin synnyinkaupungin katuja nimetään Oskar Schindlerin mukaan

Kuulemma kuluvan viikon keskiviikkona surullisenkuuluisan poliittisen hahmon Adolf Hitlerin (1889-1945) synnyinkaupungissa Braunau am Innissä on tehty sellainen päätös, että kaupunki muuttaa kahden kadun nimet toisiksi. Kansallissosialistisen Saksan – 1933-1945 – ajoista alkaen nämä kaksi katua ovat siis kantaneet säveltäjä Josef Reiterin ja viihdyttäjä Franz Reslin nimiä.

Ongelma näissä kadunnimissä on siis ollut se, että kyseiset herrat olivat olleet eläessään kansallissosialisteja, ja jopa puolueen jäseniä.

Monet historioitsijat ovat kritisoineet virallista Itävaltaa siitä, että se on esiintynyt kansallissosialistisen Saksan uhrina pikemminkin kuin kanssarikollisena.

Hitlerin kansallissosialistinen Saksahan oli liittänyt Itävallan vuonna 1938 Saksaan. Monet itävaltalaiset olivat tuolloin pitäneet toimenpidettä oikeana. Jos eivät muusta syystä niin siksi, että itävaltalaisetkin ovat periaatteessa etnisesti saksalaisia, tai siis ovat molemmat saksankielisen kulttuurin vesoja. Voisi kuvitella silti demokratiaa kannattaneiden itävaltalaisten olleen sitä mieltä, että entäs jos vasta sitten, kun isoveli-Saksastakin on tullut demokratia.

Kaikki toki tietävät, mitä Hitler ja tuolloin hänen alaisenaan Saksaa hallinnut kansallissosialistinen työväenpuolue oli tehnyt.

Saksa oli saattanut voimaan juutalaisia voimakkaasti syrjivän lainsäädännön.

Saksa oli miehittänyt Tshekkoslovakian sen jälkeen kun se oli saanut laukaustakaan ampumatta haltuunsa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan suosiollisella tuella maan Saksan vastaisen rajan tuntumassa sijainneet puolustuslinnoitteet.

Saksa oli elokuun 23. päivänä vuonna 1939 solminut toisen verisen diktatuurin Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa ne sopivat välissään olleiden maiden jakamisesta omiin etupiireihinsä, joiden suhteen ne saivat menetellä miten vain halusivat toisen sopijaosapuolen estämättä. Lisäpöytäkirjasta tuli välittömästi ongelma Suomelle, kun Saksa ei sallinut kuljettaa alueensa halki Suomen Italiasta tilaamia Fiat G.50 -hävittäjiä. Ne saatiin kyllä silti tuotettua lopulta Suomeen asti, mutta siinä meni aikaa.

Lisäpöytäkirjan nojalla Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun 1. päivänä. Neuvostoliitto seurasi perässä 17. syyskuuta, kun se oli ensin saanut selvitettyä välinsä keisarillisen Japanin asevoimien kanssa Halhin-Golin taisteluissa. Syyskuun 22. päivänä voittajavaltiot pitivät yhteisen voitonparaatin Brest-Litevskissä.

Saksa ja Neuvostoliitto lopettivat Puolan valtiollisen olemassaolon. Myöhemmin toki länsivaltojen ansiosta Puolan valtio perustettiin uudelleen, vaikkakin se joutui sitten Neuvostoliiton satelliittivaltioksi. Jostain syystä Saksalla ei enää ollut siinä vaiheessa sanomista asiaan.

Salaisen lisäpöytäkirjan klausuulien kyseenalaista ansiota on sekin, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivänä aloittaen näin Talvisodan, jonka loppuunvieminen jäi Neuvostoliitolta kesken Suomen päättäväisen ja taitavan vastarinnan takia. Neuvostoliitto sai silti lopulta lyötyä Suomen, kun tämän pienet voimat lopulta hiipuivat hyökkääjän käytössä olevien hillittömien resurssien takia. Suomea ei miehitetty, mutta se joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle myöskin taloudellisesti merkittävän arvokkaita alueita.

Kansallissosialistinen Saksa petti lopulta kuitenkin ystävänsä Neuvostoliiton. Jälkimmäisen diktaattori Josif Stalin joutui aluksi masennuksen valtaan Saksan hyökättyä 22. kesäkuuta vuonna 1941 maahansa ja ilman sodanjulistusta vielä.

"Väliajalla" Neuvostoliiton tiedotusvälineet olivat ehtineet rummuttaa melko pitkään Neuvostoliiton kansalaisille sitä, että Saksan puolustusvoimien Wehrmachtin sotilaat ovat kommunistien tovereita ja että Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olivat tosiasiassa ne vallat, jotka uhkasivat rauhaa.

Ja kansallissosialistisen Saksan ja fasistisen Italian johdot olivat samaan aikaan sitä mieltä, että Saksa ja Italia olivat maailman demokraattisimmat maat. 

Kansallissosialistinen Saksa tiukensi otteitaan uuden sodan alettua "juutalaiskysymyksessä". Keskitysleirejä muutettiin tuhoamisleireiksi ja itärintamalla niin hallitsevan puolueen armeijan SS:n mutta yllättävän suuressa määrin myös tavallisten maavoimien sotilaat syyllistyivät varsin monet sodan sääntöjen rikkomiseen. Kansallissosialistien johtamien asevoimien oli tarkoitus idässä harjoittaa tuhoamissotaa.

Hitler ja hänen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueensa johto oli ajatellut hävittää Neuvostoliiton slaavilaiset kansat sukupuuttoon pitemmällä tähtäimellä, mutta nuo kuitenkin sitten päätyivät siihen, että slaaveja tulee voida käyttää orjatyövoimana. Joten kaikkia ei pitänyt tappaa. Tai ei ainakaan heti. Tai korkeintaan nyt työn intensiivisyyden seurauksena.

Myöskin mustalaisia Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue piti ali-ihmisinä. Mustalaisia murhattiinkin merkittäviä määriä.

Kansallissosialistinen Saksa hävisi lopulta sodan. Tähän vaikutti kaksi tärkeää asiaa: se että Saksa yhdessä fasistien hallitseman Italian kanssa julisti sodan Yhdysvalloille vuoden 1941 joulukuun 11. päivänä sen jälkeen, kun Japani oli tehnyt kuun 7. päivänä tuhoisan yllätyshyökkäyksen Havaijin Oahun saarella sijaitsevaan Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston tukikohtaan Pearl Harboriin.

Japanin oli kyllä ollut aikomus toimittaa ajoissa oma sodanjulistuksensa Yhdysvaltain hallituksen tiedoksi juuri ennen hyökkäyksen alkamisen aiottua ajankohtaa, mutta byrokraattisista syistä sen saaminen toimituskuntoon viivästyi, ja siksi Yhdysvalloissa kovasti suututtiin hyökkäyksestä ilman sodanjulistusta. Iskua seuranneena eli joulukuun 8. päivän Yhdysvallat julisti sodan Japanille. 

Japanin hyökkäyksen lisäksi Hitlerin Saksan sodanjulistus pakotti Yhdysvallat järjestämään käyttökuntoon suunnattomat teolliset ja sotilaalliset voimavaransa, joita se saattoi nyt käyttää vapaasti ja avoimesti paitsi Yhdistyneen kuningaskunnan niin myöskin Neuvostoliiton tukemiseksi.

Myös Neuvostoliitto sai suunnattomat määrät sotamateriaalia Yhdysvalloilta toisen maailmansodan aikana. Seikka mistä Neuvostoliitto ei muistanut koskaan olla kiitollinen. Ilman Yhdysvaltain mittavaa apua Neuvostoliiton asevoimat olisi luultavasti alkanut romahtaa ja Stalingradin taistelun ensihetkien aikana.

Tosin siinä tapauksessa Saksa olisi voinut kyllä voittaa sodan.

Mauthausenin tuhoamisleirin mukaan nimetty Itävallan Mauthausen-komitea on kiitellyt Braunau am Innin päättäjiä katujen uudelleennimeämistä koskevasta päätöksestä sillä perusteella, että sillä on merkittävä symbolinen merkitys.

Mauthausen-komitea on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka kannattaa ajatusta, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikilla riippumatta heidän kansallisuudestaan ja poliittisista ja uskonnollisista katsomuksistaan. Komitea vastustaa fasismia, rasismia, uuskansallissosialismia, kiihkoisänmaallisuutta ja antisemitismiä.

Mathausen-komitean jäsen Robert Eiter on nyt ehdottanut, että kadut tulisi nimetä kansallissosialisteja aktiivisesti vastustaneiden henkilöiden mukaan, jotka olisivat aikaisempi varapormestari Lea Olczak, jonka isä oli kuollut Mauthausenissa, ja Maria Stromberger, joka oli liittynyt kansallissosialistisen puolueen vastaiseen vastarintaliikkeeseen toimiessaan päähoitajana Auschwitzin leirillä Puolassa.

Minullakin olisi yksi ehdotus, vaikka tuskin kukaan Itävallassa asti kuulee siitä. Ehdotan Oskar Schindleriä (1908-1974), Itävallan keisarikunnan aikana syntynyttä miestä. Schindleristä tosin tuli Itävallan keisarikunnan ensimmäisen maailmansodan lopussa hajottua Tshekkoslovakian asukas, nk. sudeettisaksalainen.

Schindler oli liittynyt Tshekkoslovakian kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen.

Hän vakoili kotimaansa Tshekkoslovakian puolustusvoimien junakuljetuksia  kansallissosialistisen Saksan hyväksi. Tiedoista ei Saksa tosin sitten päässyt hyötymään, kun Tshekkoslovakia joutui antautumaan laukaustakaan ampumatta.

Oskar Schindler liittyi tämän jälkeen Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Saksan kaapattua oman osansa Puolasta Schindler siirtyi uuteen maakuntaan tutkimaan sen tarjoamia mahdollisuuksia. Hän perusti Krakovaan tehtaan, joka sai käyttää hyödykseen Płaszówin keskitysleiriltä saatavia pakkotyöläisiä.

Schindler piti rintapielessään suurikokoista kansallissosialistista hakaristiä. Kuitenkin sitten pikku hiljaa hän alkoi nähdä, mihin kaameaan lopputulemaan kansallissosialistit ihan oikeasti pyrkivät juutalaisten suhteen. Hän teki havainnon, että korkeat kansallissosialistivirkailijat pyrkivät olemaan virallisen rotuideologian toteuttamisessa omalta kannaltaan johdomukaisia. Schindlerissä heräsi halu potkia hieman tutkainta vastaan. Seuraavina vuosina hän vaaransi niin henkilökohtaisen koskemattomuutensa, vapautensa ja henkensäkin, kun hän pyrki pelastamaan kuolemalta mahdollisimman monta juutalaista. Hän seurusteli kansallissosialististen virkailijoiden kansssa jatkuvalla syötöllä, ja yhä enemmän vei hänen varojaan näiden ja järjestelmän voiteleminen. Kerran hän joutui jopa hakemaan juutalaisensa takaisin Auschwitzin tuhoamisleiriltä, jonne nämä oli toimitettu.

Totta kai kaikki järkevät ihmiset ovat sitä mieltä, että Adolf Hitlerillä ei ole mitään yksinoikeutta määritellä, mitä on "oikea" kansallissosialismi. Oskar Schindlerillä on aivan sama oikeus, kuten kenellä tahansa muullakin ihmisellä. Schindlerin kansallissosialismi oli Hitlerin kansallissosialismiin verrattuna vähemmän hillitön, häikäilemätön, rasistinen ja julma.

Lopuksi minun tekee mieleni kertoa, miksi Adolf Hitler oli aatteensa pahimpia vihollisia, tai ainakin sen vaikutusvaltaisin vastavaikuttaja.

Hitler ensinnäkin päästi suuren osan niin Yhdistyneen kuningaskunnan siirtoarmeijan sotilaista kuin myös jonkinlaisen osan Ranskan maavoimien sotilaista pakenemaan Dunkerquen sillanpäästä Englannin kanaalin yli turvaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Kaiken raskaan aseistuksen liittoutuneet olivat tosin joutuneet jättämään Kanaalin toiselle puolle, joten aluksi hyvän aikaa YKK:n asevoimilla oli pulaa niin tykistöstä kuin panssarivaunuistakin.

Hitler luotti Saksan ilmavoimien johtajaksi nimittämänsä wanhan puoluekaverinsa Hermann Göringin kykyihin, että antoi tämän yrittää "tuhota" vihollisjoukot siten, etteivät nämä pääsisi pakenemaan. Mutta Göring ei hommassa kovin hyvin sitten onnistunut. Siitä huolimatta Hitler antoi tämän pitää asemansa hallinnossaan.

Ja kun pian tämän jälkeen alkoi Taistelu Britanniasta, niin Hitler antoi Göringin taistella omaa erillissotaansa sitomatta tämän toimia päämäärään, joka oli maihinnousu Englantiin.

Maihinnousu sitten peruutettiin.

Hitler oli myöskin aiheuttanut mittavan aivovuodon ulkomaille vainoamalla juutalaisia, jotka Saksassa ja Itävallassa varsin usein olivat toimineet nk. vapaissa ammateissa. Historiallisesti Euroopassahan juutalaisilta oli saatettu kieltää esim. maanviljely.

Kuten ensimmäisen maailmansodan esimerkki osoittaa, niin ennen kansallissosialistien valtaa suuresti jo yhteiskuntaan integroituneet ja assimiloituneet juutalaiset olisivat olleet mittava voimavara myös sotilaina. Sen sijaan Saksan valtakunnan resursseja käytettiin mittavien voimavarojen tuhoamiseen fyysisesti.

Ja kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon, niin se olisi saanut Neuvostoliiton savijalkaisena jättiläisenä romahtamaan lyhyessä ajassa, jos se olisi tukenut Venäjän-Neuvostoliiton vähemmistökansojen itsenäistymispyrkimyksiä. Näin Neuvostoliiton kansalaisina olemaan joutuneet eri etnisyyksiin kuuluvat ihmiset olisivat saaneet syyn tukea Saksan miehitysjoukkoja.

Hitlerille ja hänen puolueensa muulle johtajistolle oli tärkeää määritellä myös slaavit ali-ihmisiksi, ja tämäkin heikensi slaavilaista kieltä äidinkielenään puhuvien halua toimia Neuvostoliiton johtojärjestelmää vastaan. Myös Neuvostoliiton slaavilaisiin väestöihin kuului kommunistisen järjestelmän vastustajia.

Hitler alkoi myös uskoa itsestään liikoja sotilasjohtajana. Saksan suorastaan tarunomaisen täydellinen voitto länsirintamalla, jollaista oli tuskin kukaan voinut uskoa todeksi ennen vuoden 1940 kevättä, oli saanut jo hänen rintansa rottingille.

Sen sijaan että Hitler olisi pitänyt omissa käsissään lähinnä valtakunnan ja sodan poliittisen johtamisen, niin hän aikaa myöten yhä enemmän sotkeutua sotilaalliseen päätöksentekoon. Hitler oli toki sotinut ensimmäisessä maailmansodassa länsirintamalla yleten korpraaliksi, mutta hänellä ei ollut sotilasjohtajan koulutusta. Sotilasjohtaja kykenee ottamaan tarvittavia riskejä, koska hän tietää hallitsevansa ne. Hitler taas ei tällaista osannut.

Moskova olisi saatu mitä luultavimmin valloitettua ennen vuoden 1941 joulua, jos sotilaat olisivat saaneet johtaa sodankäyntiä. Valloituksella olisi ollut suuri psykologinen merkitys, ja Moskova sitä paitsi toimi Euroopan puoleisen Neuvostoliiton varsin merkittävänä liikenteellisenä solmukohtana.

Hitlerin oli pakko tunkea Wehrmachtiin sotilaat Stalingradiin mentaalihygieenisistä eli arvovaltasyistä, vaikka Volga-joen Neuvostoliitolle tärkeän liikenteen olisi voinut katkaista mistä tahansa muusta kohtaa.

Ja kun Saksan 6. armeijaa liittolaisjoukkoineen uhkasi saarrostaminen Stalingradiin, niin armeijan johdolle ei annettu liikkumisvapautta.

Hitlerin wanha kaveri Göring lupasi nyt, että Luftwaffe kyllä kykenee huoltamaan mottiin jääneet saksalaiset sotilaat. Mutta Luftwaffe ei siihen kyennyt, ei lähellekään. Ja niin Saksa ensimmäisen kerran sodan aikana menetti kokonaisen armeijan. Ja Göring sai edelleen pitää virkansa.

Hitler viivästytti vuoden 1943 alkupuolella Kurskin mutkan oikaisua, koska hän halusi mukaan riittävän määrän uusia sinänsä varsin mainioita Pantteri- ja Tiikeri-panssarivaunuja, joita valmistettiin. Hyökkäyksen alun merkittävä viivästyminen antoi neuvostoliittolaisille puolustajille aikaa rakentaa mittavat puolustusjärjestelmät alueelle. Ja toiseksi Saksan uudet panssarivaunut olivat rakenteeltaan sellaisia, että niitä oli vaikea huoltaa ja korjata kenttäolosuhteissa. Lisäksi niissä ilmeni kosolti lastentauteja.

Hitlerin järjestämän viivytyksen ansiosta hän joutui katsoi myös olevansa pakotettu jättämään leikin kesken, kun Yhdysvallat ja YKK tekivät maihinnousun Sisiliaan. Ja sitten vielä manner-Italiaan.

Taistelukenttä jäi joka tapauksessa Neuvostoliiton käsiin.

Myöhemmin Keskustan armeijaryhmän lyödyksi sekä tuhotuksi tuleminen voidaan myöskin lukea Hitlerin ansioksi.

Ilmavoimien päälliköllä Hermann Göringillä oli sitoutettuna Luftwaffessaan runsaasti ylimääräistä sotaväkeä. Olikohan jopa 400.000 henkeä. Nämä siirrettiin maavoimiin sitten kun huomattiin, että tarvittiin lisää miehiä rintamalle. Tosin nämä sotilashenkilöt olisi ollut hyvä saada etulinjaan jo paljon aikaisemmin.

Vuoden 1944 heinäkuun 20. päivänä joukko salaliittolaisia katsoi, että nyt oli oikea aika raivata Hitler pois Saksan kansan onnen tieltä. Hitlerin ja tämän alaisten upseereiden kokous oli kuitenkin päätetty viime tingassa siirtää sellaisiin tiloihin, joihin kuuluivat ikkunat. Koska salaliittolainen, eversti Claus von Stauffenberg oli ehtinyt virittää ainoastaan toisen pommeista, ja hänen lähdettyään tekosyyn nojalla pois kokoushuoneesta eräs henkilö oli siirtänyt pommilaukun pois Hitlerin jaloista tammipöydän paksun tukijalan taakse, ja koska huoneessa oli ikkunat, Hitler ei kuollut pommin lauettua, vaikkakin kärsi vaurioita.

Stauffenberg oli myös hölmö, kun hän meni ilmoittamaan muille asianosaisille, että Hitler oli kuollut, vaikka hänellä ei ollut varmuutta asiasta. Sotilastiedusteluun perehtyneen luulisi osaavan pitää varmoina tietoina vain varmistettuja tietoja.

Mutta joka tapauksessa, jos salaliittolaiset olisivat kuitenkin onnistuneet Hitlerin murhaamisessa, niin mitä todennäköisimmin kansallissosialistisen Saksan sotatoimia olisi jatkossa johdettu pätevämmin, joten sikäli on hyvä, että hän ei kuollut.

Ja jos vertaa tilannetta liittolaismaahan Italiaan, jossa fasistihallinto saatettiin kumota tuosta noin vain, niin Saksassa hallitsevan puolueen ideologia, kansallissosialismi, oli kyetty ujuttamaan perinpohjaisesti osaksi valtiollisia ja kulttuurisia instituutioita. Hitlerin aikainen kuolema ei olisi lopettanut hitleriläistä sotapolitiikkaa, juutalaisten ja muiden etnisten ryhmien vainoja, Saksan kristillisten kirkkojen vastaisia toimia eikä muita natsihallinnon kelvottomuuksia.

Hitler antoi myös melko suuren määrän sotilaitaan kuolla tai joutua sotavangeiksi nk. Falaisen motissa Ranskassa vuonna 1944 loppukesästä. Sen siitä saa, kun ei osaa.

Ja loppuvuonna Hitler vielä pisti käsittämättömän määrän Saksan sotilaallisia resursseja uhkayritykseen. Tästä projektista on myöhemmin käytetty nimitystä Ardennien taistelu. Englanniksi se on nimeltään Battle of the Bulge, eli "Pullistuman taistelu".

Hitler halusi Saksan maavoimien valtaavan liittoutuneiden tärkeimmän syväsataman Antwerpenin, mikä onnistuessaan olisi aiheuttanut todella suurta vahinkoa liittoutuneiden sotaponnistuksille. Lisäksi onnistuminen olisi myös jakanut yhdysvaltalaiset ja brittijoukot maantieteellisesti erilleen toisistaan.

Hitler halusi projektinsa avulla itse asiassa pakottaa länsivallat Saksan länsirintaman rauhoittavaan rauhansopimukseen, minkä jälkeen kansallissosialistinen Saksa olisi voinut rauhassa keskittyä Neuvostoliiton asevoimien torjuntaan.

Hyökkäys tuli suurena yllätyksenä liittoutuneille. Ensin ei edes tahdottu uskoa, että Saksa oli nyt taas todellakin hyökkäyksellisellä tuulella. Yhdysvalloilla oli alueelle sijoitettuna vain vähän joukkoja, ja ne olivat suuressa määrin vielä kokemattomia.

Hyökkäyksen alettua sää oli sikäli huono, että pilvisyys esti liittoutuneiden ilmavoimilta tehokkaan toiminnan, vaikka niillä oli periaatteessa ilmaherruus. Tämä edesauttoi tietenkin suuresti saksalaisten hyökkäyksen etenemistä.

Yhdysvallat lähetti alueelle 101. maahanlaskudivisioonan. Se joutui torjumaan saksalaisia ilman talvivarusteita, koska se oli jouduttu lähettämään matkaan todella kiireellisesti.

Bastognen kaupunki oli alueella hyvin tärkeä liikenteellinen solmukohta. Yhdysvaltain erikoisjoukot onnistuivat pitämään puolensa talvioloissa puolustaessaan stragisesti hurjan tärkeää "pullistumaa", vaikka heillä ei ollut edes panssarivaunuja tukenaan. Saksalaisella osapuolella niitä taas oli riittämiin.

Saksalainen osapuoli myöskin taistelun aikana syyllistyi merkittävässä määrin sotarikoksiin. Tieto tästä toisaalta auttoi myös puolustajia pitämään pintansa.

22. joulukuuta saksalaiset lähettivät viestin Bastognen puolustuksen komentajalle kenraali Anthony McAuliffelle vaatien tämän ja tämän joukkojen antautumista. Kenraalin vastauksena lähettämässä lapussa luki: "NUTS!". Toisin sanoen kenraalin mielestä vaatimukseen suostuminen olisi ollut hullua.

Lopulta joulun jälkeen taivas selkeni ja liittoutuneet saivat jälleen pommitetuksi saksalaisia. Lisäksi alueelle saatiin pudotettua huoltopaketteja, joissa oli sotatarvikkeita ja ruokaa. Saksalaiset eivät myöskään olleet saaneet haltuunsa merkittävässä määrin vihollisensa polttoainevarastoja, ja siksi saksalaisten panssari- ja miehistönkuljetusajoneuvojen liikkuminen meni vähän hankalaksi.

Liittoutuneet aloittivat vastahyökkäyksiä, ja kenraali Pattonin panssarijoukot lopulta vapauttivat kaupungin vuoden 1945 alussa.

Lopulta kohtaamansa karjuvan polttoainepulan takia saksalaiset joutuivat perääntymään melko lailla ilman ajoneuvojaan, kun heidän perääntymisensä aika koitti.

Itse asiassa taistelun aikana saksalaiset menettivät melkein kaikki arvokkaat panssarireservinsä. Liittoutuneita tappiot hidastivat muutaman viikon, mutta saksalaisille menetykset olivat korvaamattomat. Jos näitä olisi voitu käyttää puolustukseen Länsivallilla taikka Neuvostoliittoa vastaan, niin Saksan oman maan puolustamisen olisi sujunut seuraavina kuukausina huomattavasti paremmin kuin nyt oli käyvä.

Adolf Hitler oli pannut kaiken yhden kortiin varaan ja hävinnyt.

Mennään takaisin itään sitten. Vallatessaan mitä tahansa vieraita tai vaikka omiakin alueita takaisin Neuvostoliiton Puna-armeijan urheat sotilaat raiskasivat, murhasivat ja ryöstivät. Eivät toki kaikki mutta merkittävä osa kuitenkin. Itäisen Euroopan uusi valtias Josif Stalin tietenkin kielsi sitten oikeuden aborttiin raiskatuilta naisilta ja tytöiltä. 

Vuonna 1945 Hitler kuuleman mukaan sanoi aina tienneensä, että Göring on kokaiinin käyttäjä. Pidän muuten kovasti vuonna 2004 julkaistusta saksankielisestä Perikato-elokuvasta, joka kuvaa Hitlerin ja hänen päämajansa viimeisiä päiviä Berliinissä. (Sen teossa on muuten käytetty hyväksi suomalaisten vuoden 1942 kesäkuun 4. päivänä salaa äänittämää Hitlerin tavallista puheääntä. Tuolloin Hitler oli tullut omatahtoisesti vierailemaan Suomessa marsalkka Mannerheimin luona tämän 75-vuotissyntymäpäivän kunniaksi halutessaan varmistaa, ettei Suomi irrottaudu sodasta omin päin.)

Tosin Adolf Hitler itse oli käyttänyt kaiken maailman lääkärin määräämiä mömmöjä, elikkä päihdeaineita sekä eläinhormoneita, vuodesta 1936 alkaen. Hänellä oli ollut siinä määrin ikäviä vatsavaivoja, että ne haittasivat jo hänen viranhoitoaan, joka oli hänen omasta mielestään maailman tärkein asia. Mutta lääkäri, johon hän tuona vuonna tutustui, sai hänen vatsavaivansa mömmöillään vaimenemaan.

Hitlerin mömmöjen käytön on täytynyt vaikuttaa hänen arvostelukykyynsä ennen pitkää suuresti.

...Neuvostoliitto taas pyrki toisen maailmansodan jälkeen pimittämään kansalaisiltaan sen tiedon, miten suuressa määrin kansallissosialistisen Saksan roistontyöt itärintamalla kohdistuivat nimenomaan juutalaisiin.

I PS. Tämä tekstini on varsin epätyypillinen tähän blogiin, kun tämän pitäisi periaatteessa koostua nopeasti kirjoitetuista uutisia käsittelevistä teksteistäni. Mutta sallin itselleni tällaisen nyt tämän kerran.

II PS. Nyt minä ymmärrän, miksi jopa kansallissosialistitkin epämuodollisissa yhteyksissä saattoivat vallassaolonsa aikana lyhentää sanan "kansallissosialisti" muotoon "natsi". 

perjantai 13. kesäkuuta 2025

Pride-mielenosoituksen vammaiset

Tampereella kuulemma enimmäkseen humalaiset miehet ovat irvistelleet vammaisille Pride-mielenosoituksen osallistujille.

Eräskin oli huudellut: "Vammaiset keskitysleirille".

Jos tuolla ihmisellä olisi todella tuonmukaiset arvot, niin hänet voisi rinnastaa kansallissosialisteihin. Kirotut punaiset! Vasemmistolaisessa aatemaailmassa oli ollut ihan yleistä aikoinaan rotuhygienian kannattaminen, mutta kun äärivasemmistolainen natsi-Saksa oli vienyt rotuhygienian idean loogiseen päätepisteeseensä toisen maailmansodan aikana, niin aatteen, siis rotuhygienian, kannatus on huomattavan paljon vähentynyt.

Suomalaiset sosialidemokraatit kuulemma olivat aikoinaan harvemmin rotuhygieenisiä ajatuksia kannattaneet, ja tämä varmaankin johtui siitä, että jotkut ulkomaanelävät, joiden äidinkieli oli saattanut olla ruotsi, olivat epäilleet suomalaisten olevan mongoleja ja ali-ihmisiä sekä kykenemättömiä luomaan korkeampaa kulttuuria ilman arjalaisten apua.

Itse muuten satun olemaan sellaisen potilasyhdistyksen pitkäaikainen toimija, joka kuuluu erääseen vammaisalan kattojärjestöön.

Minä en kuulemma kuitenkaan saisi kutsua meidän väkeämme ja meikäläisiä vammaisiksi.

torstai 12. kesäkuuta 2025

EU suunnittelee uutta maksua Shein- ja Temu-tilauksille

Euroopan Unionin alueelle oli viime Jeesuksen vuonna 2024 saapunut 4,6 miljardia pienpakettia. Se on luultavasti enemmän kuin mitä omaan kämppääni mahtuisi, se kun on vain hiukan alle 40-neliöinen. Mutta tämä ei ole tärkeää.

Se sen sijaan on, että EU kuulemma aikoo hieman raikastaa maailmaa. EU-alueelle saapuvista pienpaketeista yli 90 prosenttia oli tullut manner-Kiinasta. Pakettien valtava määrä on ilmeisesti aiheuttanut suuren työtaakan EU:n tullihenkilöstölle.

EU:ssa suunnitellaan nyt pienpakettien pistämistä verolle.

Tässä olisi kyse siitä, että alle 150 euron arvoiset paketit eivät olisi enää tullittomia. Kahden euron maksu koskisi suoraan kuluttajille lähetettäviä paketteja, kun taas varastoihin lähetettyjen pakettien hinta olisi 0,50 senttiä.

EU:n kauppakomissaarin Maros Sefcovicin mukaan maksu ei kuitenkaan tulisi kuluttajien maksettavaksi vaan sen maksaisi jatkossa verkkokauppapaikka, kuten esimerkiksi kiinalaiset jättiläiset Temu ja Shein.

Ehdotettu maksu auttaisi kompensoimaan kustannuksia, ja osa saaduista tuloista menisi Unionin budjettiin.

Manner-Kiinan jätit eivät ilmeisesti kauhean paljoa välitä EU:n tiukoista tuotestandardeista, joten jatkossa osa näistä potentiaalisesti vaarallisista ostoksista jäisi varmaankin verkkokauppaan.

Temu on kertonut, että sillä on 92 miljoonaa käyttäjää EU:ssa, kun taas Shein on kertonut oman määränsä olevan yli 130 miljoonaa.

Yksi wanha kaverini oli vitsinä tilannut minulle Temusta televisiosta tutun tohtori Now -lempinimellä tunnetun lihavuuslääkäri Nowzaradanin aiheisen mukin. Tosin varmuutta ei ole siitä, että Nowzaradan taikka hänen tosi-tv-ohjelmansa tuotantoyhtiö saisi mukista minkäänlaista rahnaa. Samassa paketissa sain tohtori Now -aiheisen pinssin, tohtori Now -tarroja ja tohtori Now -kangasmerkin.

Tohtori Nowzaradan -mukissani on jonkinlainen kuva tohtorista, ja siinä lukee selvällä englannin kielellä: "You're telling me you live in a no salad zone?" Jonkinlaista Temu-laatua muki kuitenkin on, sillä jo lyhyen käytön jälkeen siitä ovat alkaneet värit valumaan.

Voin olla saanut lyhyessä ajassa jo koko vuoden normaalin altistuksen raskasmetalleille. 

Suomeksi tuo hauska ilmaisu mukissa kuuluu: "Sinä siis olet kertomassa minulle, että elät ei salaattia -vyöhykkeellä?"

sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Sinimusta liike on päässyt otsikoihin

Joku "Sinimusta liike on osoittanut monta kertaa, että he pystyvät kirjoittamaan sellaisia puolueohjelmia, jotka menevät läpi oikeusministeriön seulasta". Tätä mieltä on eräs oikeinajatteleva tutkija. Hän on siis ilmeisesti meriittiensä pohjalta pätevä tutkija mutta myöskin poliittinen aktivisti. Poliittisessa aktivismissa ei tietenkään ole mitään pahaa, kunhan tutkija-aktivisti ei väitä, että hänen arvonsa ja henkilökohtainen maailmankatsomuksensa ovat tieteellisesti perusteltuja.

Hän on sitä mieltä itse asiassa, että tämä uusi poliittinen rekisteröity puolue on "avoimen fasistinen". Ja hän uskoo, että liikkeellä on kaksihaarainen kieli, kuten Tex Willer -sarjakuvassa voitaisiin sanoa. Luin itse asiassa Tex Willer -sarjakuvia lapsena runsain mitoin. Kummisetäni myöskin lahjoitti minulle niitä kokonaisen matkalaukullisen verran.

Itse olen sitä mieltä, että jos Sinimustan liikkeen meiningit eivät mene pahemmaksi kuin Isänmaallisella kansanliikkeellä alle sata vuotta sitten maassamme, niin sen pitäisi saada antaa olla olemassa. Elämmehän me demokratiassa, jossa pitää sietää jonkin verran omasta mielestä ikäviä poliittisia mielipiteitä. Suvaitseminenhan tarkoittaa juuri sietämistä. Ei tarvitse rakastaa, kunhan sietää.

Tässä minun kannattanee vielä mainita sekin, että Sinimusta liike on eri asia kuin se poppoo, joka oli yrittänyt Kokoomuksen ja Keskustan suosiollisella avustuksella tuhota Perussuomalaiset vuonna 2017 eroamalla tästä kesken hallituskauden. Poppoon nimi oli jonkin aikaa Sininen vaihtoehto. Nykyäänhän se puoluehanke on armeliaasti jo kuollut ja kuopattu, mutta painotan ehdottomasti sitä, että Sinimustan liikkeen joukoissa ei liene ainuttakaan sellaista ihmistä, joka vuonna 2017 oli ryhtynyt Juudaksiksi Perussuomalaisille, mukaan lukien vasta puoluejohtajan virasta luopunut Timo Soini, joka oli kuulunut Persujen perustajiin. Tämä siis minun tietojeni mukaan.

Aivan samalla tavoin Hamas ja hummus ovat eri asioita.

...Kokoomuksen ja Keskustan silloisten pelureiden asiassa motiivi konnantyölleen oli ollut Perussuomalaisten kannatuksen laskeminen. Ajatukseen kuului se, että jos Persujen kannatus laskee, niin he itse saavat sitten taas enemmän ääniä.

Mutta harhauduin nyt kauas varsinaisesta aiheestani.

Katsastettuani aikoinaan Sinimustan liikkeen puolueohjelmaa tein sen päätelmän, että olen itse liian liberaali kannattamaan tuollaista puoluetta. Minua inhotti jopa puolueen harjoittama kristinuskon ja kristillisen kirkon nosto vahvasti keskiöön. Laajan omavaraisuuden painottaminen taas tuntui jonkin verran ummehtuneelta ja epäkäytännölliseltä mutta myös äärivasemmistolaiselta ajatukselta. Katsokaa vaikka Pohjois-Koreaa.

Laitetaan nyt liberaalisti tähän vielä linkki puolueen sivuille, jotta lukijani pääsevät helposti niin halutessaan tarkastamaan puolueen arvot, ohjelmat ja tavoitteet ihan omilla aivoillaan, jos eivät ole sitä jo tehneet. Itse  en jaksa nyt lukea niitä uudestaan. Edellisestä sivustolla käynnistäni täytyy olla ainakin kuukausia. Kertokaa, jos siellä on jotain omituista.

Olisi toisaalta hauskaa, jos tämä uusi puolue – joka juhlii vasta saavuttamaansa pääsyä puoluerekisteriin – saisi eduskuntavaaleissa esim. 35 % äänistä. Olisi hauska katsoa sitä myrskyä, mikä syntyisi: "Minä muutan Ruotsiin mutta sellaiseen paikkaan, jossa ei ole mellakoita."

Niin, ja nuo alkaisivat siinä vaiheessa kenties haikailla wanhaa kunnon Perussuomalaista puoluetta vankentamaan otettaan eduskunnan paikkaluvussa.

Olettaisin, että Sinimusta liike ei ole näinä aikoina järjestämässä itselleen mitään katutappelijajoukkoa ajamaan asiaansa. Sikäli kaikki hyvin...

Nyt on Perussuomalaisilla pitkästä aikaa jonkinlainen selvä notkahdus kannatuksessa meneillään. Pitemmällä tähtäimellä luottaisin silti kyllä enemmän siihen kuin esim. Sinimustaan liikkeeseen.

Timo Soini ei koskaan ymmärtänyt, että ihmiset äänestivät Perussuomalaisia nationalismin vuoksi eivätkä siitä huolimatta. Suomi ei edes olisi ryhtynyt hankkimaan itsenäisyyttä alusmaastamme Venäjästä ilman nationalisteja.

Jos Sosialidemokraattinen puolue palaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen hallitusvastuuseen, niin maamme valtiontalouden velkaantuminen luultavasti jatkuu jopa kiihtyvällä syötöllä. Tämä nykyinen hallituksemme, jota Putin ja putinistit ja osa suomalaisesta vasemmistosta nimittää natsihallitukseksi, ei ole toisaalta myöskään kovin hyvin onnistunut velkaantumisen taittamisessa.

Yhä enemmän valtionvelkaa kertyy lapsiemme ja lastenlastemme maksettavaksi. Historian "Jumala" kostaa isien ja äitien ja muiden sellaisten teot lapsille moneen polveen.

Luulisi aika monen äänestäjän ymmärtävän nyt, että tarvitaan oikeastaan usean eduskuntapuolueen yhteinen tahtotila ja yhteistyö sille, että lopetetaan lisävelkaantuminen. Toki pitäisi samalla saada myöskin talouskasvu käynnistymään, ja mielellään pitemmäksi aikaa. Tämän luulisi vaativan jonkinlaisia rakenteellisia uudistuksia, ja usean puolueen yhteistyötä sellaisten aikaansaaminen vaatii. Jos siis halutaan saada pysyviä tuloksia. Irtiotot ovat tässä asiassa haitallisia.

20 vuoden jumittaminen taloudessa on jättänyt maamme kauas taakse pohjoismaisista "verrokeistamme". Viro varmaankin pyyhältää vauraudessa juuri Suomen ohi.

Sveitsi on pitkään kukoistanut ja osaltaan päättäjiä sitovien kansanäänestysten eli suoran demokratian ansiosta. Niiden vuoksi Sveitsissä liittovaltion tasolla on muodostettu kaikkien tai melkein kaikkien eduskuntapuolueiden yhteinen hallitus, koska on pelätty, että oppositiossa olevat puolueet tehtailevat kansanäänestyksiä haluamistaan aiheista, jos eivät ole mukana hallituksessa. Sveitsiläinen järjestelmä on maassa aiheuttanut myöskin sen, että hallituksessa mukana olevat puolueet ovat asiasta riippuen joko enemmistön puolella taikka "oppositiossa". Asiat riitelevät Sveitsissä.

Mutta meillä Suomessa ei tuollaiseen meininkiin uskalleta mennä.