Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle putin. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle putin. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

torstai 22. joulukuuta 2022

Putin on Saatanoineen välillä rehellinenkin

Venäjän suuri johtaja Putin puhuessaan eilen 21.12.2022 maan puolustusministeriön tapaamisessa, jossa hän kommentoi yleisluontoisesti Ukrainan sotaa ja Venäjän asevoimien tilaa, lausui kuulemma muun ohella, että Nato käyttää voimavarojaan "täysimääräisesti" Venäjää vastaan.

Jos Venäjä olisi oikeasti ryhtynyt sotaan puolustusliitto Natoa vastaan, niin se olisi hävinnyt kahdessa päivässä. Sen verran takamatkalla Venäjän asevoimat on siihen verrattuna. Pääsääntöisesti Nato-maiden asevoimissa ei kohdella omia sotilaita kuin orjia tai maaorjia, kuten Venäjällä tehdään. Koska sotilaiden Nato-maissa odotetaan käyttävän omaa päätään, Nato-maiden asevoimat ovat tehokkaita. Ne ovat tehokkaita myös siksi, että puolustusliiton jäsenmaiden asevoimat ovat järjestelmiltään varsin moderneja.

Putin uskalsi kuitenkin aloittaa Ukrainaa vastaan suurhyökkäyksen 24.2.2022 juuri siksi, koska Nato ei ollut siellä.

Putin oli puheessaan kuitenkin vahingossa myös rehellinen. Hän nimittäin sanoi maan asevoimien ottavan lähitulevaisuudessa käyttöönsä "Saatana 2" -ohjuksena tunnetun mannertenvälisen Sarmat-ohjuksen.

Ei ole tietoa siitä, onko Putin oikeassa siinä, että Saatanalla Venäjä voi iskeä Yhdysvaltoihin asti. Hänen lyhytaikainen rehellisyytensä tuli ilmi siinä, että hän kutsuu Venäjän mannertenvälistä ohjusta Saatanaksi. Putin ja suuri osa venäläisistä onkin saatananpalvojia.

maanantai 11. joulukuuta 2023

Putin on itsekeskeinen ja rappeutunut hedonisti

Kuulemma presidentti Niinistön mukaan Putin on kuvaillut länttä ja sen ihmisiä itsekeskeisiksi ja rappeutuneiksi hedonisteiksi ja väittänyt, että tämän takia länsi on heikko.

Melko "osuvasti" sanottu Putinilta, kun tämä on kuitenkin yksi maailmanhistorian suurimmista varkaista. Mies on koonnut itselleen laittomasti miljardiomaisuuden varastamalla Venäjän valtiolta ja antamalla korruptoida itsensä. Putin saattaa olla suhteessa yhtä rikas kuin muinaisen Rooman tasavallan rikkain mies Marcus Licinius Crassus (115/114-53 eKr.), joka tasavallan vaarallisimman orjakapinan aikana vuosina 73-71 eKr. varusti ja koulutti omilla varoillaan 40.000 sotilaan armeijan Spartacuksen johtaman orjakapinallisarmeijan pysäyttämiseksi ja tuhoamiseksi. Kukaan ei ollut siihen mennessä kyennyt tähän.

Putin ei toki ole yhtä epäitsekäs mies kuin Crassus. Toisaalta tämä muistuttaa Putinia kyllä julmuudessaan sekä siinä, että hän oli hankkinut valtavan omaisuutensa melko lailla hämärin keinoin jopa oman aikansa ja kulttuurinsa mittapuilla.

Putin on itsekeskeinen ja rappeutunut hedonisti. Venäjällä ihmiset eivät myöskään luota toisiinsa eivätkä julkiseen valtaan. Lännessä taas asia on melko lailla toisin.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Putin on purrut Venäjää

Kuulemma Venäjän diktaattori Vladimir Putin oli lausunut eilen arvovaltaisten virkamiesten televisioidussa virtuaalitapaamisessa uutistoimistojen AFP ja Reuters mukaan seuraavaa: "Kaikki haluavat purra meitä jonnekin tai puraista jotakin meistä. Mutta niiden, jotka aikovat tehdä niin, tulisi tietää, että me löisimme heiltä hampaat kurkkuun niin, etteivät he voisi purra."

Putin on selvästikin sopivan vainoharhaisessa tilassa. Ainoa taho, joka haluaisi "purra" Venäjää, on Putin itse ja hänen lähipiirinsä ja liittolaisensa. Vaikka Venäjän presidentin palkka ei ole hirveän suuri, Vladimir Putin on yksi maansa rikkaimmista miehistä. Sen hän on hankkinut puremalla venäläisiä. Puhumattakaan siitä, että hän on purrut venäläisiltä kansalaisvapaudet pois.

tiistai 25. helmikuuta 2020

Miksi Venäjän diktaattori ja sodankävijä Putin erottaa Venäjää Ukrainasta?

Kuulemma Venäjän diktaattori-presidentti Vladimir Putin arvioi valtiollisen median haastattelussa Venäjän nousevan tasaveroiseksi kilpailijaksi länsimaiden kanssa Ukrainan ”integroimisen” eli yhdentymisen kautta.

Presidentin mielestä monet ulkovallat tekevät parhaansa Venäjän ja Ukrainan erottamiseksi toisistaan.

Katsotaanpa. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja liittänyt Krimin niemimaan itseensä ilman Ukrainan lupaa. Ja vielä tälläkin hetkellä Venäjän joukot bulvaaneineen huseeraavat itä-Ukrainassa.

Olen käsittänyt, että ennen Ukrainan sotaa venäläiset ja ukrainalaiset suhtautuivat toisiinsa melko lailla veljeskansoina.

Venäjän oma aggressio taas on ajanut Ukrainaa henkisesti erilleen Venäjästä. Miten meni niin kuin oikeasti, presidentti Putin?

perjantai 28. lokakuuta 2022

Putin lienee kääntynyt muslimiksi

Tuolla muistutetaan siitä, että Venäjän diktaattori Putin oli neljä vuotta sitten lausunut seuraavaa:

Hyökkääjän tulisi tietää, että kosto on väistämätön, että hänet tuhotaan, ja me olisimme hyökkäyksen kohteita. Me pääsisimme taivaaseen marttyyreinä ja he [hyökkääjät] vain kuolisivat. Heillä ei olisi aikaa edes katumukseen.

Putin on siis kääntynyt muslimiksi.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Vladimir Putin on osittain väärässä haukkuessaan liberalismia

Kuulemma Venäjää hallitsevan sekurokratiajuntan johtaja Vladimir Putin on esittänyt Financial Timesin haastattelussa, että ihmisten enemmistö olisi maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vastaan ja että liberalismi olisi vanhanaikaista.

Minulla itselläni ei ole mitään syytä olettaa, että enemmistö ihmisistä yhdessäkään länsimaassa olisi kategorisesti kaikkea ja kaikenlaista maahanmuuttoa vastaan. Sellaisia ihmisiä löytyy nykyään lähinnä Pohjois-Koreasta. Uskon, että useimmissa länsimaissa ihmisten enemmistö hyväksyy hyödyllisen maahanmuuton, tai ainakin suuren osan siitä.

Putin myös sanoo:
Liberaaliaate olettaa, että mitään ei tarvitse tehdä, ja maahanmuuttajat voivat tappaa, ryöstää ja raiskata ilman rangaistusta, koska heidän oikeuksiaan pitää suojella.
Tässä mies myös erehtyy pahasti. Aate, jota hän tässä kuvaa, ei ole liberalismi, vaan suvaitsevana itseään pitävien höhlien ideologia eli monikulturismi. Liberalismi taas on aate, joka kannattaa vapautta ja yksilöä, eli se on suuressä määrin vastakohta monikulturismille. Esim. yleinen äänioikeus, oikeusvaltio, sananvapaus, elinkeinovapaus ja uskonnonvapaus ovat kaikki liberalismin hedelmiä, ja minä en ymmärrä, miten jotkut voivat olla vastaan tällaisia hyviä asioita.

Monikulturismi on lyhyesti sanottuna monikulttuurisuutta ajava poliittinen ideologia. Monikulttuurisuudessa on kyse siitä, että yhteiskunta on jakaantunut toisilleen vihamielisiin klikkeihin. Monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokultuurisuus, vaan se, että yhteiskunnassa vallitsevat minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai ainakin melkein kaikki ihmiset elävät ja toimivat. Minimisääntöjen olemassaolo mahdollistaa toimivan yhteiskunnan.

Monikulturismin aatteen ydin on toisaalta heteroseksuaalinen muslimimies. Eli vaikka monikulturisti sanoo ajavansa homoseksuaalien ja muiden seksuaalivähemmistöjen asiaa, niin jos se joutuu ristiriitaan heteroseksuaalisen muslimimiehen ja tämän kannattaman ideologian edun kanssa, niin jälkimmäisen annetaan voittaa.

En tiedä, onko länsimaissa enemmistö ihmisistä aidosti monikulturismia vastaan. Monet ihmisistä kuitenkin äänestävät monikulttuurisuutta kannattavia puolueita, joita Suomessa ovat Kokoomus, Keskusta, Sosialidemokraatit, Vihreät, Vasemmistoliitto ja Ruotsalainen kansanpuolue. Suomessa siis selvä enemmistö olisi tämän perusteella ainakin monikulttuurisuuden kannalla. Se, että näissä puolueissa on mukana muutama viimeinen maahanmuuttokriittinen mohikaani, ei tarkoita sitä, etteivät nämä puolueet ajaisi monikulttuurisuutta.

...
Myöhempi Post Scriptum: Kaiken maailman siteerauksia sisältävästä Mullokala seikkailee -blogistani pääset katsastamaan, millaisia ovat mielestäni liberaalit mielipiteet blogitunnisteen liberaalisti sanottu kautta.

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Vladimir Putin: Venäläiset ja ukrainalaiset ovat samaa kansaa

Kuulemma Venäjää diktatorisesti hallitseva Vladimir Putin on laukaissut, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat oikeastaan yhtä ja samaa kansaa.

Tämä on melko vitsikästä, kun ottaa huomioon, että Venäjä valtasi Ukrainan Krimin niemimaan ja liitti sen alueisiinsa, ja on vuosien ajan sotilaineen huseerannut Itä-Ukrainassa. Putinin teot ovat ajaneet entisiä veljeskansoja erilleen toisistaan.

perjantai 6. marraskuuta 2020

Venäjän ylimmäinen johtaja Putin saa jatkossa esim. raiskata ihan miten paljon tahtoo

Kuulemma Venäjällä juntan kannattajat ajavat ylimmälle johtajalle Vladimir Putinille sekä muille presidenteille elinikäistä syytesuojaa niin virassa kuin virkansa ulkopuolella tekemistään rikoksista.

Näin herra Putin saa jatkossa esim. raiskata ihan miten paljon tahtoo niin naisia kuin lapsiakin. Taikka toimia vaikka taskuvarkaan ammatissa.

Laki koskisi Putinin lisäksi Dmitri Medvedeviä, joka toimi Venäjän presidenttinä vuosina 2008-2012.

maanantai 26. syyskuuta 2022

Putinia ja putinisteja tulisi muka kohdella kunnioituksella

Kuulemma Venäjän diktaattori Vladimir Putin oli äskettäin lausunut: "Meitä pitäisi kohdella kunnioituksella".

Itse olen vaatimattomasti sitä mieltä, että Putin ja hänen Venäjänsä ansaitsevat Lännen kunnioituksen yhtä suuressa määrin kuin natsi-Saksa ansaitsisi, jos se olisi nykyään olemassa.

Jos haluaa kunnioitusta, tulee käyttäytyä kunnioitusta ansaitsevasti. Ihmisten polkeminen, hyökkäyssodankäynti ja raiskaaminen, ryöstäminen ja murhaaminen tuskin ovat kunnioituksen arvoisia.

torstai 21. joulukuuta 2023

Venäjällä ollaan nyt huolissaan haltiakielen suosiosta

Kuulemma Putin on kiukkuinen ja sanoo Lännen retuuttaneen Suomen Naton jäseneksi.

Mies kuitenkin aktiivisesti unohtaa, että hän itse työnsi Suomen puolustusliitto Naton jäseneksi aloittamalla vuoden 2022 melko alussa suurhyökkäyksen Ukrainaan. Ukrainalaiset olivat ennen vanhaan olleet venäläisten veljeskansa. Näin ei enää ole, ja se on Putinin syytä.

Miltä nyt tuntuu?

Ja sitten hauskempiin uutisiin, jotka ovat oikeastaan pääasia tässä blogimerkinnässä.

Kuulemma Venäjän presidentin ja diktaattorin, joka on tuo Putin, "etnisten suhteiden" neuvoston jäsen Andrei Hudolejev on huolestunut siitä, että Venäjän federaation viimeisimmän väestönlaskennan yhteydessä rekisteröitiin virallinen "haltiavaltio", jonka väkiluku oli hieman yli 12.000 ihmistä. Venäjän perustuslain mukaan kansalaisuus määräytyy sen mukaan, miten henkilö kutsuu itseään, Hudolejev tarkentaa.

"Jokaisesta kaupungista löytyy opettajia, jotka kertovat, että heidän oppilaansa opiskelevat haltiakieltä. Pidän sitä vakavana uhkana", Hudolejev oli lausunut "Trans-Uralin monikansallinen nuoriso" -foorumilla.

Tämä haltiakieli on siis peräisin J. R. R. Tolkienin (1892-1973) romaanista Taru sormusten herrasta. Kirjailija oli itse luonut useita kieliä kirjaansa varten. Yksi niistä, suurhaltijoiden puhuma quenia, perustuu jossain määrin suomen kieleen, itse asiassa.

Lisäksi haluaisin sanoa, että minusta Paavo Väyrynen on kuin romaanin elävä Klonkku:

"My precious... They stole it from us!"

maanantai 25. lokakuuta 2021

Fasismi näyttää vetävän puoleensa Venäjän johtajaa Putinia

Kuulemma Valdai-keskustelufoorumilla viime viikolla puhuneen Venäjän diktatorisen presidentin Vladimir Putinin kerrotaan raottaneen oman poliittisen ajattelunsa taustoja. Erityisen läheisiksi Putin kertoo kokevansa edesmenneet venäläisfilosofit Ivan Iljinin (1993–1954) ja Nikolai Berdjajevin (1874–1948).

Näistä kahdesta henkilöstä vuodesta 1922 Saksassa ja Sveitsissä elänyt Iljin oli inhonnut Neuvostoliiton järjestelmää, mutta ihaillut Benito Mussolinin Italiaa ja pitänyt väkivaltaa oikeutettuna keinona edistää poliittisia tavoitteita. Hän oli ollut pahoillaan siitä, että fasismi oli syntynyt Italiassa eikä Venäjällä.

Natsien vuonna 1933 tapahtunutta valtaannousua Saksassa Iljin oli tervehtinyt ilolla. Adolf Hitler oli hänen mielestään toiminut oikein syrjäyttäessään oikeusvaltiojärjestelmän. Samoin kuin Mussolini, myös Hitler toteutti hänen mukaansa historiallista missiota, joka oli yksinomaan puolustuksellinen. Iljinin puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että hän ei hyväksynyt natsien rotuoppia. Toisaalta tämän mukaanhan Iljin olisi ollut ali-ihminen, mikä selittää seikan kyllä hyvin.

"Kun venäläissotilaat saivat Ukrainalle kuuluvan Krimin valtaamiseksi annettuja liikekannallepanokäskyjä tammikuussa 2014, kaikille Venäjän korkea-arvoisille virkamiehille ja alueiden kuvernööreille lähetettiin Iljinin Tehtävämme-kirja. Kun venäläisjoukot olivat miehittäneet Krimin ja parlamentti äänesti sen liittämisestä Venäjään, Putin siteerasi perusteluissaan Iljiniä", Yalen yliopiston historian professorin Timothy Snyder toteaa. 

Nikolai Berdjajev taas näyttää olleen jossain määrin Ivan Iljiniä täysipäisempi yksilö.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Venäjän Putin vaatii "konkreettisia sopimuksia", joissa Nato lupaa olla laajentumatta enempää itään

Kuulemma Venäjän diktatorinen johtaja Putin vaatii "konkreettisia sopimuksia", joissa Nato lupaa olla laajentumatta enempää itään.

Ongelma tällaisessa vaatimuksessa on se, että maat voivat haluta olla puolustusliitto Naton jäseniä juuri siitä syystä, että Venäjä katsoo oikeudekseen hyökätä ihan mihin maihin tahansa, joissa sillä on "intressejä" valvottavanaan.

Niin, ja tietenkin pitää muistaa, että Venäjä on siinä suhteessa pelkuri, että se ei tee koskaan sotilaallista hyökkäystä Kiinan eikä Yhdysvaltain kimppuun, koska ne ovat sille sotilaallisesti aivan liian vaativa vastus.

Millä tahansa maalla on tietenkin täysi oikeus liittyä osaksi mitä tahansa puolustusliittoa.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Venäjällä valtiollinen propaganda vaikuttaa rokotuskattavuuteen heikentävästi

Kuulemma korona­rokotusten tahti Venäjällä on hyytymässä, ja tutkijan mukaan syynä on valtiollinen propaganda: "Kukaan ei tiedä, mihin ja kehen pitäisi uskoa".

Tämä on toki traagista, mutta tavallaan myös hauskaa. Venäläiset ovat periaatteessa hyvin ylpeitä maansa saavutuksesta, Sputnik-koronarokotteesta, mutta eivät itse uskalla ottaa rokotusta.

Venäjää johtaa Vladimir Putin konnajoukkonsa kanssa. Maassa on valtasuhteet järjestetty nk. ohjatun demokratian mallin mukaisesti. Kyse on siis järjestelmästä, jollainen oli ennen wanhaan käytössä Meksikossa. Siinä on muodollisesti käytössä vaalit, mutta niiden voittaja on määrätty jo etukäteen.

Nk. ohjattu demokratia demokratian kulisseineen on ikään kuin kevytversio diktatuurista.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Venäläiset tulisi internoida

Kuulemma Latvia ei tarjoa edes turvapaikkaa venäläisille. Tämän kyllä ymmärtää, kun tietää, että Venäjän diktaattori Putin on lausunut Venäjän olevan sodassa koko Länttä vastaan. Venäläiset tulisi turvapaikan antamisen sijaan internoida, kuten hyvä tapa kuuluu.

maanantai 12. joulukuuta 2022

Venäjän lipun polttaminen on paha, sanoo Putin

Kuulemma Venäjä vaatii Suomea saattamaan vastuuseen henkilöt, jotka olivat polttaneet Venäjän lipun Suomen itsenäisyyspäivänä.

Suomessa muiden maiden kuin Suomen lippujen polttaminen ei ole tosin laitonta.

Lisäksi voi kysyä, että kuinka paljon Venäjällä on saatettu vastuuseen viimeksi kuluneina vuosina sellaisia ihmisiä, jotka ovat polttaneet tai häpäisseet Ukrainan lipun.

Tai viimeksi kuluneen alle vuoden kestäneen Venäjän suurhyökkäyksen aikana sellaisia Venäjän armeijan sotilaita, jotka ovat raiskanneet, murhanneet, kiduttaneet tai ryöstäneet ukrainalaisia.

Siteeraan aiheeseen liittyen lopuksi Jeesus Nasaretilaista: "Te siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin."

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Ruotsissa syntyi Liberaalipuolueen uuden puheenjohtajan vuoksi poliittinen myrsky

Kuulemma Ruotsin sosialidemokraattihallituksen valtaan päästäneen liberaalipuolueen uusi puheenjohtaja Nyamko Sabuni on raotellut ovea yhteistyöhön Ruotsidemokraattien kanssa. Tämä on herättänyt suurta vihastusta, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona. Useat "liberaalipoliitikot" ovat jo ilmoittaneet jättävänsä Sabunin vuoksi puolueensa.

Ruotsin Liberaalipuolue on pieni puolue, joka keikkuu kannatukseltaan neljän prosentin äänikynnyksen alla viime aikojen mielipidetiedusteluissa.

Monilla puolueen jäsenistä on ollut omituinen käsitys siitä, mitä liberalismi on. Minun käsittääkseni kyseessä on poliittinen aate, joka kannattaa vapautta ja yksilöä.

Uutinen sanoo, että syynä monien puolueen veteraanien kiukkuisiin reaktioihin on ollut  Sabunin ristiriitoja herättävä persoona, "kovat puheet" maahanmuutosta ja epätietoisuus tämän halukkuudesta yhteistyöhön "maahanmuuttovastaisten" Ruotsidemokraattien kanssa.

Ruotsissa vuosikausia vallinnut yksimielisyys Ruotsidemokraattien eristämisestä poliittisen yhteistyön ulkopuolelle on alkanut viime aikoina rakoilla yhä näkyvämmin. Sekä Maltillinen kokoomus että Kristillisdemokraatit ovat raotelleet ovia Ruotsidemokraattien suuntaan ja paikallispolitiikassa porvaripuolueet ovat joillakin paikkakunnilla jo avoimessa yhteistyössä Ruotsidemokraattien kanssa.

Sabuni oli sanonut huhtikuussa:
Kaikki [poliitikot] ovat kansan valitsemia ja heidän pitää voida olla mukana, työskennellä samoilla ehdoilla ja tulla kohdelluksi korrektisti.

Sabuni sanoi myös, että vuosikausia kestänyt eristäminen on vain lisännyt Ruotsidemokraattien kannatusta ja kannatuksen kasvu vain jatkuu, ellei puolueelle anneta poliittista vastuuta.
Toki Sabuni myös poliittisesti korrektisti ja oikeaoppisen poliittisen liturgian mukaisesti ilmaisee tiettyä paheksumista Ruotsidemokraattien linjaa ja aikeita kohtaan.

Sabuni oli antanut ensin Expressen-lehdelle haastattelun, jossa hän vaati tiukempaa maahanmuuttolinjaa ja monikulttuurisuuden hautaamista. Uutinen sanoo asiasta näin:
– Ellei [turvapaikanhakija] pakene sotaa tai vainoa, niin hänen pitäisi poistua heti maasta. Ulos vain, Sabuni jyrähti ja totesi samalla maahanmuuttajien integroimisen ruotsalaiseen yhteiskuntaan epäonnistuneen ja vaati monikulttuurisuuden hautaamista.

– Se luo eri kulttuurien, etnisten ryhmien ja kansallisuuksien eriytyneitä saarekkeita. Monikulttuurisuuteen ei kannata pyrkiä. Päinvastoin meidän pitää luoda tunne yhteenkuuluvuudesta, Sabuni jatkoi.
Poliitikkona hän kuitenkin peruutti hieman, ja pehmensi sanomaansa lausumalla myöhemmin:
Puolustan kaikkien oikeutta kulttuuriinsa ja uskontoonsa. Puolustan oikeutta turvapaikan hakemiseen ja kaikkien pakolaisten oikeutta perheenyhdistämiseen.
Tällainen soutaminen ja huopaaminen ei luultavasti anna äänestäjille kuvaa jämäkästä johtajasta. Sabuni olisi voinut olla uuden aikakauden airut Ruotsin politiikassa. Nyt hänen tulevaisuutensa vaikuttaa hankalammalta.

PS: Aiheeseen eli liberalismiin liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Vladimir Putin on osittain väärässä haukkuessaan liberalismia.

torstai 2. toukokuuta 2019

Niin Suomessa kuin Venäjällä on sananvapaudella selvät rajat

Ylen uutimen mukaan Venäjää hallitsevan sekurokratiajuntan johtaja Vladimir Putin on allekirjoittanut internetin sensuurilain – Venäjän vappupidätykset muistuttivat sananvapauden rajoista.

Mutta mitä sitten? On Suomessakin sananvapaudella rajat, joista valtionsyyttäjänvirasto aina välillä muistaa muistuttaa. Ne rajat ovat "mitä ei ääneen lausuta", kunnes ajatustenlukuteknologia kehittyy tarpeeksi pitkälle, että myös ääneen lausumattomasta joutuu sananvastuuseen.

maanantai 25. syyskuuta 2023

Jos Länsi olisi suorassa sodassa Venäjää vastaan, niin Venäjä olisi jo hävinnyt

Venäjän diktaattori Putin on kuulemma äskettäin sanonut, että Länsi on suorassa sodassa Venäjää vastaan. Mies viittaa omituisella lausumallaan siihen, että Länsi on tukenut Ukrainaa tämän puolustustaistelussa Venäjää vastaan. Vuonna 2014:han Venäjä oli riistänyt Krimin niemimaan Ukrainalta ja alkanut sotilaineen huseerata Itä-Ukrainassa. Ja viime vuonna 2022 Venäjä Putineineen oli helmikuun 24. päivänä aloittanut suurhyökkäyksen ratkaistakseen Ukrainan kysymyksen eli sen, että Ukraina ei tottele Putinia. Hyökkäyksen tarkoituksena on ollut pyyhkiä Ukraina ja ukrainalaiset maan päältä kansakuntana. Vähän samanlainen suunnitelma oli Hitlerillä ollut aikoinaan Venäjän suhteen.

Mutta jos Länsi olisi suorassa sodassa Venäjää vastaan, niin tosiasiassa Venäjä olisi silloin jo hävinnyt. Lännen asevoimien tehokkuus on aivan toista luokkaa Venäjään verrattuna. Länsi voittaisi Venäjän sodassa noin kahdessa päivässä.

Venäjä oli ennen maan suurhyökkäystä lausuttujen länsimaistenkin arvioiden mukaan ollut huomattavan voimakas sotilaallisesti Ukrainaan verrattuna. Mutta niin ei vain Venäjä vieläkään, yli puolitoista vuotta suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen, ole kyennyt lyömään Ukrainaa taistelukentällä. Siksi se terrorisoikin sodassaan ukrainalaisia siviileitä ja pahoinpitelee sotavangeiksi saamiaan ukrainalaisia sotilaita.

Kuolema venäläiselle hyökkääjälle!

lauantai 31. joulukuuta 2022

Sotaa kannattava syöpäsairas moskovalainen opettaja lähetetään rintamalle ”tykinruoaksi”

Kuulemma Venäjän Ukrainaan ja sen siviileihin kohdistamaa raakaa hyökkäyssotaa kannattava syöpäsairas moskovalainen opettaja lähetetään rintamalle ”tykinruoaksi”.

Jos mies on todella sinut Venäjän diktaattorin poliittisen ja sotilaallisen linjan kanssa, niin totta kai hänen itsensä on oltava valmis uhraamaan itsensä isänmaan eli Putinin puolesta.

Putin on kuulemma sanonut äskettäin mielipiteensä olevan, että ”99,9 prosenttia venäläisistä on valmiita uhraamaan kaiken isänmaansa eteen”. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin miespuoliset ihmiset eivät Venäjällä käyttäisi nykyisessä laajassa mitassa suhteitaan ja verkostojaan ja korkeaa asemaansa yhteiskunnassa välttääksen asepalveluksen. Quod erat demonstrandum.

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Putin ei kykene vyöryttämään siirtolaisia Eurooppaan, mikäli me pistämme sille stopin

Kuulemma YKK-lainen The Telegraph -lehti on paljastanut Putinin aikeet vyöryttää massoittain siirtolaisia Eurooppaan.

Käsittääkseni on yritysten asia palkata työntekijänsä. Ja on jokaisen maan asia torpata pääsy sellaisilta maahanpyrkijöiltä, joille ei ole työpaikkaa tarjolla. Euroopan unioni voisi osoittaa asiassa selkärankaa myös.