maanantai 9. elokuuta 2021

Bosnian ja Hertsegovinan serbit uhkaavat jättää liittovaltion kansan­murhalain vuoksi

Bosnia ja Hertsegovina on valtiorakennelma, joka koostuu kroaattien ja bosniakkien liittovaltiosta, joka kuuluu serbien osavaltion kanssa sitten valtiorakennelmaan.

Valtio synnytettiin 1990-luvulla Jugoslavian julmien hajoamissotien päätteeksi.

Kaksitoista vuotta kansainvälisen yhteisön niin sanottuna korkeana edustajana maassa toiminut itävaltalainen diplomaatti Valentin Inzko, 72 vuotta, oli viime töikseen ennen virkansa jättämistä käyttänyt valtuuksiaan ja säätänyt maahan lain, joka kieltää kansanmurhan kieltämisen. Käytännössä laki liittyy Srebrenican kansanmurhaan heinäkuussa 1995. Alueen serbijoukot surmasivat tuolloin kahdeksantuhatta bosniakkimiestä ja -poikaa YK:n suoja-alueella.

Nyt kuulemma alueen serbit ovat uhanneet ja uhannevat edelleen jättää lain vuoksi valtiorakennelman.

Minusta on yksinkertaisesti tyhmää kieltää lailla ihmisten mielipiteen esiintuonti historiallisesta tapahtumasta. Vaikka herra Inzkon tarkoitus on hyvä, niin laki on kuin heittäisi lapsen pesuveden mukana. Sananvapaudella on myös arvonsa liberaalissa yhteiskunnassa, ja ihmisellä tulee olla oikeus lausua mielipiteensä, vaikka ne olisivat helvetin typeriäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti