torstai 9. toukokuuta 2019

Eurooppa-päivästä

Päivällä sain tietää, että tänään on Eurooppa-päivä. Tein havainnon myös Suomen lipuista saloissa. Illemmalla unohdin asian ihan tyystin.

Mutta onhan se merkittävää, että on olemassa maanosa nimeltä Eurooppa. Vaikka tiukasti ottaen Eurooppa ei ole maanosa vaan Aasian niemeke.

Eurooppa ei ole maanosa vaan historiallis-maantieteellis-kulttuuris-poliittinen käsite.

Olen sitä mieltä, että me voimme ja meidän tulee perustaa Euroopan parhaille perinteille kristinuskosta ja juutalaiskristillisestä kulttuurista, kreikkalaisroomalaisesta antiikista ja Valistuksesta ihmisoikeuksineen.

Olen länsimainen globaalinationalisti.

Euroopassa sijaitsee myös Euroopan unioni -niminen hieman perverssi valtioiden yhteistyöjärjestö. Itse kannatan sellaista, että EU:n tulisi olla vapaakauppa-alue ja jäsenmaiden keskustelukerho.

Asiaan liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa jokusen vuoden vanhan blogikirjoitukseni Millainen EU:n tulisi olla?.

2 kommenttia:

  1. Luettuani uudelleen blogimerkintäsi Millainen EU:n tulisi olla ?, kannatat melko tarkkaan nykymuotoista EU:ta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jättää tuon lisäjutun Yhdysvaltain mallista pois, niin kannatan enemmänkin Pohjoismaiden neuvoston mallia, johon lisänä olisi sitten vapaakauppa-alue.

      Poista