tiistai 7. toukokuuta 2019

Presidentti Trump on tyhmä ihan oikeallakin tavalla

Ylen uutisartikkelin mukaan Yhdysvaltain valtiovarainministeriö ei suostu luovuttamaan maan presidentin Donald Trumpin verotietoja maan lakiasäätävälle elimelle kongressille. Kongressin pääoppositio- eli Demokraattista puoluetta edustavat edustajat ovat vaatineet nähtäväkseen presidentin verotietoja viimeisten kuuden vuoden ajalta.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchin esitti lausunnossaan, että demokraattien vaateelta puuttuu laillinen perustelu, eikä ministeriö siksi voi luovuttaa tietoja:
Täten ilmoitan, että ministeriö ei voi laillisesti toteuttaa valiokunnan pyyntöä.
Kongressin alahuoneen edustajainhuoneen valiokunta tutkii paraikaa presidentti Trumpin liiketoimia ja mahdollista verojen maksun välttelyä. Se on siksi pyytänyt presidentin henkilökohtaisia ja hänen liiketoimintaansa liittyviä verotietoja nähtäväkseen.

Toisin kuin muut viime vuosikymmenien presidentit ja presidenttiehdokkaat maassa, Trump on kieltäytynyt julkistamasta verotietojaan.

Vaikka julkaisin ensimmäisessä blogissani Donald Trumpin tultua valituksi presidentiksi vuonna 2016 tämän ja tämän, niin minusta Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchinin perustelu ainakin lievästi haisee. Kun presidentti Trump olisi voinut koska tahansa halutessaan julkaista verotietonsa, niin kenenkään ei olisi tarvinnut pyytää niitä erikseen. Jos hänellä ei ole salattavaa, niin miksi hän ei ole vieläkään tehnyt tätä?

PS. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa vuoden 2017 elokuussa eli presidentti Trumpin ensimmäisen virkavuoden puolessa välissä julkaisemani merkinnän Presidentti Trump on amatööri. Ja jos haluat uppoutua Trump-aiheeseen blogissani vielä syvemmin, niin tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan ao. blogistani kaikki ne merkinnät, joissa esiintyy merkkijono "trump" (sanataivutuksia ei lasketa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti